Shining julkaisee "Redefining Darkness" -albumin
- Julkaistiin tiistaina 14.08.2012.
- Luettu 2217 kertaa
- Bändit: shining
Ruotsalainen black metal -nelikko Shining kutsuu seuraavaa levyään, myöhemmin vuonna 2012 Spinefarm Recordsin kautta julkaistavaa albumiaan, nimellä "Redefining Darkness". Se on bändin neljäs levy ja jatkoa samalle linjalle, jota edellisvuoden toukokuussa ilmestyneellä "Född förlorare" -kiekolla kuultiin. Yhtye ei vielä ole paljastanut nimen lisäksi muita äänitteensä yksityiskohtia. Kitaristi–laulaja Niklas Kvarforthin mukaan Shining jättää tämän levyn myötä numeroimatta levynsä. Lisäksi hän toteaa levyn varmasti olevan synkin, jonka hän on luonut ja jota hän on kuullut. Bändin toistaiseksi uusin levyjulkaisu on neljän biisin mittainen EP-levy "Lots of Girls Gonna Get Hurt". Sillä kuullaan Shiningin tulkintoja Katatonian, Kentin, Imperietin ja Poets of the Fallin biiseistä.
Covereilla täytetyn EP:n yhteydessä bändi halusi varmistella faneilleen, ettei tällainen julkaisu merkitse Shiningin siirtymistä erilaisen musiikkityylin pariin. Niklas Kvarforth halusi vapaa-ajallaan kokeilla toisenlaisen musiikin nauhoittamista. Bändi purkitti studiossa yhteensä kuusi lainakappaletta, joista neljä päätyi toukokuisen levyn kappalelistalle.
Shining nimesi hiljattain keikkakokoonpanoonsa uusiksi jäseniksi Euge Valovirran, joka hoitaa kitarointia, sekä rumpaliksi Rainer Tuomikannon.
Bändi sai itselleen kesällä 2006 merkittävästi kyseenalaista huomiota osakseen ilmoitettuaan keulahahmonsa Niklas Kvarforthin kadonneen ja että bändi tulisi jatkamaan toimintaansa uuden laulajan turvin. Puolta vuotta myöhemmin Kvarforth nähtiin jälleen Shiningin konsertilla esiintymässä elävänä.
Shining on:
- Niklas Kvarforth (laulu ja kitara)
- Peter Huss (kitarat)
- Christian Larsson (basso)
- Ludwig Witt (rummut)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin shining. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.