Metallimusiikki.net

Shining: "Lots of Girls Gonna Get Hurt".

  • Julkaistiin tiistaina 17.04.2012.
  • Luettu 1612 kertaa
  • Bändit:

Viime vuonna seitsemännen studioalbuminsa julkaissut Shining suunnittelee valmistavansa EP-levyn, jonka soittolista muodostuu lainakappaleiden tulkinnoista. Neljä coveria sisältävä "Lots of Girls Gonna Get Hurt" tarjoaa extreme metal -versiot yhdestä Katatonian, Kentin, Poets of the Fallin ja Imperietin biisistä. Kiekko julkaistaan kuukauden kuluttua Spinefarm Recordsin kautta, joka julkaissee myös Shiningin seuraavan pitkäsoiton myöhemmin syksyllä 2012. Ruotsalaisyhtye ei tähän mennessä ole valottanut studioalbuminsa yksityiskohtia. Shining ei ole kertonut myöskään cover-EP:n soittolistan saloja. Sen kansitaiteen tulee toteuttamaan Pauline Greefhorst. Coveroitavaksi valittu Poets of the Fall on helsinkiläinen vaihtoehtorokkibändi ja Imperiet oli tukholmalainen rock-ryhmä.

Shiningin keulahahmo, laulaja–kitaristi Niklas Kvarforth haluaa muistuttaa faneilleen, ettei tämä kertaluontoinen annos covereita merkitse yhtyeen tyylin muuttuvan, eikä se myöskään tarjoa luotettavaa mahdollisuutta ennustaa minkälaista materiaalia kahdeksas studioalbumi sisältää. Bändi nauhoitti studiossa yhteensä kuusi coveria vapaa-aikanaan ja päätyi hyödyntämään niistä neljä. Poimitut biisit ovat sellaisia, joista Shiningin jäsenet muusikkoina pitävät. Metallibändin toistaiseksi uusin albumilevy on toukokuussa 2011 ilmestynyt "Född förlorare". Senkin julkaisi Spinefarm. Levyllä kuullaan Landbrk-yhtyeen biisistä tehty coveri.

Shining on:

  • Niklas Kvarforth (laulu ja kitara)
  • Peter Huss (kitara)
  • Christian Larsson (basso)
  • Ludwig Witt (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.