Metallimusiikki.net

Soulfallen: "Grave New World".

  • Julkaistiin keskiviikkona 18.02.2009.
  • Luettu 1154 kertaa
  • Bändit:

Soulfallenin albumi "Grave New World" on kansikuvaltaan kylmänsininen valokuva yksinäisestä ihmisestä, naisesta, joka seisoo suuren aavan maan edessä pilvisen taivaan alla. Bändin logo kuvan yläosassa ja oikeassa alakulmassa albumin nimi valkoisin goottilJulkaistaan 4.3.2009

Suomalainen Soulfallen sai valmiiksi seuraajan debyyttialbumilleen ja kertoo julkaisevansa sen 4. maaliskuuta. Dark metallia sisältävä taidonnäyte on nimeltään “Grave New World”. Sen julkaisemisesta vastaa Off Records ja jakelusta kotimaista alkuperää oleva Firebox. Soulfallenin joukot nauhoittivat sekä miksasivat kiekkonsa viime vuoden marras-joulukuun aikana Arttu Sarvanteen seurassa Studio Watercastlessa. Opuksen masteroimisvaihe vietiin päätökseen joulukuussa 2008 Helsingin Finnvoxissa, jossa levyn viimeisteli alan pitkäaikainen konkari Mika Jussila. Albumin ensimmäinen single julkaistiin hiljattain digitaalisessa muodossa bändin nettisivuilla. Singlen nimi on “Devour”. Digijulkaisu on kuunneltavissa myös metallimiesten MySpace-sivuilla. “Grave New World” -albumin kunniaksi tehtävällä julkaisukiertueella tullaan kuulemaan Soulfalleniin äskettäin värvättyä uutta rumpalia, Matti Auerkalliota.

Soulfallen ilmoitti viime vuoden joulukuussa päättäneensä albumin nauhoitusurakan ja siinä sivussa tulleen siihen tulokseen, ettei Jimmy Salmi enää sovi bändin pellinpaukuttajaksi. Salmen soittoa kuullaan Soulfallenin uudella albumilla, mutta korvaavaksi muusikoksi kiinnitetyn Matti Auerkallion soittotaitoa tulevilla keikoilla.

“Grave New World” -albumin kappaleet:

  1. A Hearse With No Name
  2. Devour
  3. To The Wolves At My Door
  4. This World Is Bleeding Flies
  5. Grave New World
  6. Towers Of Silence
  7. Embrace The Scythe
  8. Serenity’s Throne
  9. We Are The Sand

Maaliskuun 4. päivä julkaistava äänite on seuraaja syyskuussa 2007 ilmestyneelle esikoisalbumille “World Expiration”. Edellisenkin kiekon julkaisi Off Recordsin remmi.

Soulfallen aikoo esiintyä alla listatulla tavalla ympäri Suomea. Keikalla 3.4. ja 17.4. soittavat myös Shade Empiren ja Pressure Pointsin miehistöt. 11.4. esiintyy Swallow The Sun ja 15.4. Manufacture’s Pride yhdessä Soulfallenin kanssa.

Soulfallen esiintyy:

  • 3. huhtikuuta 2009: Dante’s Highlight (Helsinki)
  • 11. huhtikuuta 2009: Lutakko (Jyväskylä)
  • 15. huhtikuuta 2009: Henry’s Pub (Kuopio)
  • 17. huhtikuuta 2009: Ball’s (Kajaani)

Soulfallen on:

  • Kai Leikola (laulu ja basso)
  • Aapeli Kivimäki (kitara)
  • Simo Rahikainen (kitara)
  • Matti Auerkallio (rummut)

Yhtye perustettiin vuonna 2003. Ensimmäiset demonsa bändi purkitu Arttu Sarvanteen seurassa Studio Watercastlessa vuosina 2004 ja 2006. Kumpikin kahdesta demosta sai hyvän vastaanoton median edustajilta, mutta yhtye kokee etenkin kolmannen demon, nimeltään “Death of the Tyrant”, vuonna 2006 otetun erinomaisen hyvin vastaan. Kiekko sai positiivisen vastaanoton ainakin Soundissa, Infernossa, Miasmassa ja Imperiumissa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.