Metallimusiikki.net

Soulfallen Off Recordsille.

  • Julkaistiin sunnuntaina 25.02.2007.
  • Luettu 1609 kertaa
  • Bändit:

Soulfallen-bändin promokuva, jossa näkyy neljä miestä. Yhdellä miehistä on vaaleat hiukset, muilla on tummat. Etualalla, kuvan oikeassa laidassa, mies, jolla viikset ja leukapartaa.Jyväskyläläinen Soulfallen on saanut allekirjoitettua levytyssopimuksen kotimaisen Off Recordsin kanssa. Bändi aikoo siirtyä kevään aikana studioon äänittelemään debyyttialbumiaan, mikä on tarkoitus julkaista elokuun lopussa.

Bändi kertoo nettisivuillaan olevansa erittäin kiihtyneessä mielentilassa — levytyssopimus antaa bändille mahdollisuuden näyttää taitonsa toden teolla. Uransa aikana Soulfallen on julkaissut mm. kolme biisiä sisältävän “Death of the Tyrant” -demon, mikä ilmestyi viime vuoden puolella.

Soulfallen kertoo nettisivuillaan levytyssopimuksen avaamista tulevaisuudennäkymistä seuraavasti:

Elämme hyvin mielenkiintoisia aikoja. Tässä vaiheessa haluamme myös lausua kiitoksen sanan kaikille Teille, jotka olette tukeneet meitä näinä vuosina tulemalle keikoillemme, ostamalla demojamme ja yleisestä kannustuksesta sekä kasvoitusten että vieraskirjan kautta. Olemme tästä kaikesta hyvin kiitollisia ja toivomme että seuraatte mukanamme myös jatkossa. Lisää infoa tulevista studiopäivistä ja levystä tulossa pian, joten pysykää kanavalla!

Soulfallen-logo mustaa taustaa vasten vitivalkoisella värillä kirjoitettuna. Kirjaimet kirjoitettu isoin kirjaimin.

Soulfallen on:

  • Kai Leikola (laulu ja basso)
  • Aapeli Kivimäki (kitara)
  • Marko Cieslak (kitara)
  • Jimmy Salmi (rummut)

Soulfallen sottaa melodista dark metallia. Bändi perustettiin Blacksmith-yhtyeen tilalle kesällä 2003. Yhtyeen perustajajäsenet olivat Leikola, Luontama, Salmi ja Ekholm. Tuolla kokoonpanolla Soulfallen äänitti “Dark Remains” -nimisen esikoisdemon. Demo äänitettiin Studio Watercastlessa. Seuraavan vuoden syksyllä Luontama jätti bändin, sillä mies muutti toiselle paikkakunnalle. Tilalle hankittiin Marko Cieslak. Vuoden 2005 tammikuussa yhtyeen kokoonpanoon värvättiin kakkoskitaristiksi Aapeli Kivimäki. Viime vuoden helmikuutta Soulfallen siirtyi jälleen Studio Watercastleen äänittäämään kolme biisiä. Kappaleet laitettiin “Death of the Tyrant” -demolle.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.