Metallimusiikki.net

Soulfallen: "The Promise of Hell".

  • Julkaistiin keskiviikkona 06.07.2011.
  • Luettu 1314 kertaa
  • Bändit:

Soulfallen kertoi aikaisemmin tällä viikolla ympyrän sulkeutuvan, kun Soulfallenin sakki painuu StudiO Watercastleen nauhoittamaan uransa kolmatta kiekkoa. Maanantaina alkanut rumba tulee jatkumaan heinä- ja elokuun ajan. Äänityspaikkana käytetään ajoittain Noisework Productionsin tiloja. Yhtye kutsuu nyt luotavaa levyä nimellä “The Promise of Hell”. Sen soittolistalla kuullan yhdeksän kappaletta. Nauhoitettava levy on albumitrilogian viimeinen osa. Ensimmäisenä äänityspäivänä ryhmä valmistautui taltioimaan rumpuraitoja. Soulfallen pitää studiopäiväkirjaansa täällä.

Dark metallia soittava Soulfallen toi edellisen levynsä esiin alkuvuodesta 2009. Kiekon julkaisi Off Records ja sen jakelun otti hoitaakseen Firebox. Vuonna 2003 perustettu ryhmä toi debyyttialbuminsa esiin vuonna 2007. Sitä ennen yhtyeeltä oli ilmestynyt kaksi demoasteista taltiointia. Helmikuussa tekemässään tiedonannossa metallimiehet lupailivat uudenkin kiekon olevan tyyliltään Soulfallenin tavaramerkiksi muodostunutta soitantaa. Albumi pyritään julkaisemaan ennen vuoden 2011 päättymistä.

Seuraavalle albumille tullee päättymään sellaisia biisiä kuin “Birth of Newfound Death”, josta syntynee levyn avausraita, sekä kolmen ja puolen minuutin mittainen “Dead and Dying” sekä lyhyt ja ytimekäs “Questions and Answers”. Äänitteelle päätyy lisäksi bändin uran pitkäkestoisin raita, kappale “At the Heart of Dying” ja melodinen “Bound for Death”. Peräänantamattomaksi ja killerimelodioilla ja -riffeillä täytetyksi kappaleeksi kutsuttu “The Silence of the Storm” päätynee myös soittolistalle.

Soulfallen on:

  • Kai Leikola (laulu)
  • Aapeli Kivimäki (kitara)
  • Simo Rahikainen (kitara)
  • Jarno Laitinen (basso)
  • Antti Simonen (kosketinsoittimet)
  • Matti Auerkallio (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.