Metallimusiikki.net

Symphorcen albumi valmis julkaistavaksi.

  • Julkaistiin sunnuntaina 01.08.2010.
  • Luettu 688 kertaa
  • Bändit:

Ryhmäkuva mustahiuksisista miehistä, jotka seisovat harmaata taustaa vasten rivissä. Kuvassa viisi jäsentä. Heidän päidensä päällä hohtavin kirjaimin lukee Symphorce.Yhtyeessä viisi jäsentä

Saksalainen progressiivista voimametallia tekevä Symphorce tiedotti eilen uuden albumin äänityshommien ja miksaus- sekä masteroimisvaiheen viedyn päätökseen. Lopputulos kuulostaa bändin mukaan mahtavalta, kuten sopii odottaa. Lähitulevaisuudessa Symphorce paljastaa albumin nimen, kansitaiteen, kappalelistan ja julkaisuajankohdan. Teoksen äänitysvaihe käynnistyi kesäkuun alussa. Ennen äänittämistä yhtye oli vienyt päätökseen stressaavaksi luonnehtimansa esituotantovaiheen. Yhtye solmi maaliskuussa levytyssopimuksen AFM Recordsin kanssa. Sopimuksen turvin yhtye povasi voivansa julkaista elokuussa 2010 uuden albuminsa. Uusi kiekko on Symphorcen seitsemäs ja seuraaja keväällä 2007 ilmestyneelle “Become Death“ -teokselle, jolla kuultiin ensimmäistä kertaa uutta rumpalia. Symphorcen rumpali vaihtui syyskuussa 2006.

Julkaistuaan edellisen albuminsa Symphorce siirtyi lataamaan akkujaan noin vuoden ajaksi. Uuden kiekon luomistyö starttasi viime vuoden alkuvaiheessa, kun ryhmä aloitti biisimateriaalin säveltämisen. Uutta aineistoa odotellessa Symphorcen vanhempaan tuotantoon voi tutustua valittujen biisien verran bändin MySpace-sivuilla.

Symphorcen kitaristina toimiva Cedric Dupont on aikaisemmin toiminut Freedom Callissa. Hän on viime aikoina vaikuttanut perustamassaan Downspirit-yhtyeessä.

Symphorce on:

  • Andy B. Franck (laulu)
  • Cedric Cede Dupont (kitara)
  • Markus Pohl (kitara)
  • Dennis Wohlbold (basso)
  • Steffen Theurer (rummut)

Bändi on toiminut vuodesta 1998 asti. Seuranneen vuoden puolella bändiltä ilmestyi esikoisalbumi “Truth to Promises” ja sen myötä yhtye pääsi keikkailemaan yhdessä Mercyful Faten kanssa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.