Metallimusiikki.net

Temple of the Black Moon -superryhmä perustettu.

Temple of the Black Moon -nimeä kantava superryhmä sisältää metallimusiikkirintaman nimekkäimpiä muusikkoja, kuten Cradle Of Filthin vokalistin Dani Filthin sekä entisiä ja nykyisiä Gorgorothin, Ov Hellin, White Zombien, The Cultin ja Anthraxin jäseniä. Metallibändi työstää tällä hetkellä debyyttialbuminsa biisiaineistoa ja on edennyt jo siihen pisteeseen, että valtaosa kiekolle päätyvästä materiaalista on demoasteista. Teosta on nauhoitettu Norjan Bergenissä, jossa äänitteelle on sävelletty ainakin sellaisia nimiä kuin “Infernal Desire Machine”, “Don’t Call Up What YOu Can’t Put Down”, “Dark Eyes for Trouble” ja “Beautifully Perverse” sekä “C.N.T. (All That’s Missing Is You)”. Monikansallinen superryhmä pyrkii julkaisemaan äänitteen ensi vuoden puolella. Vuonna 2012 Temple of the Black Moon siirtyy myös keikkarintamalle.

Temple of the Black Moon luonnehtii musiikillista ulosantiaan pahaksi film noir -elokuvan äänimaailmaksi. Rytmiryhmän kokoonpanosta löytyy Dani Filthin lisäksi Anthraxin ja The Damned Thingsin tiimistä tuttu kitaristi _Rob Caggiano, entinen Gorgorothin ja Ov Hellin basisti King ov Hell, sekä rumpalina entinen White Zombien ja nykyinen The Cultin jäsen John Tempesta.

Laulaja Dani Filthin mukaan yhtyeen nimeksi valittiin useiden sopivalta vaikuttavien nimikandidaattien joukosta, koska se viittaa palvontaan, pahaenteisyyteen ja kuolemaan.

Temple of the Black Moon on:

  • Dani Filth (laulu)
  • Rob Caggiano (kitarat)
  • King (basso)
  • John Tempesta (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.