Metallimusiikki.net

The Cold Existence hajosi.

Ruotsalainen melodeath-yhtye The Cold Existence tiedottaa tulleensa tiensä päähän. Yhtye on nyt jäähyllä ennalta määräämättömän ajan, sillä yhtyeen jäsenet kokevat paiskineensa töitä vuosikausien ajan turhankin paljon ja bändi tuntuu siitä huolimatta tarpovansa paikoillaan. Yhtyeen jäsenille on kehkeytynyt muita projekteja ja yhtyeitä, joihin he kaatavat energiaa. The Cold Existence veikkaa saattavansa jatkaa toimintaansa siinä vaiheessa mikäli sopiva levy-yhtiö osoittaa TCE:tä kohtaan kiinnostusta ja tukea. Pari viikkoa ennen lopettamispäätöksen tekemistä The Cold Existencen rumpali Joakim Antonsson päätti erota ryhmästä voidakseen keskittyä Nox Aureassa soittamiseen.

Ruotsalaisyhtye uutisoi helmikuun lopussa kirjotitavansa seuraavan studioalbumin biisejä. Yhtye arveli vielä tuohon aikaan kykenevänsä julkaisemaan levyn Pulverised Recordsin kautta myöhemmin kuluvana vuonna. Albumille oli varattu rumpaliksi ruotsalaisen Maleficio-yhtyeen PTR Derenius, jonka kanssa The Cold Existencen oma basisti Peter Laustsen oli soittanut vuosien ajan. TCE:n musiikkiin voi tutustua sen omilla MySpace-sivuilla.

Tammikuussa The Cold Existence uutisoi, ettei se aio osallistua Chain Reactionin kanssa kaavailtuun kiertueeseen lainkaan johtuen kiertueen yksityiskohtiin liittyvistä ongelmista.

Vuodesta 2006 asti toimineen bändin taivalta hidasti syksyllä se, ettei kitaristi Robert Persson enää viitsinyt jatkaa sen riveissä kokiessaan, ettei bändillä ole sellainen tulevaisuus kuin hän toivoo sen olevan. Robert vaikutti bändissä noin kolmen vuoden ajan. Hänet korvattiin Vermillion Woodsin tiimistäkin tutulla Robin Lindströmillä. TCE:n alituiset muutokset kokoonpanossa muistuttavat Power Questin tapaa vaihtaa jäseniään parin kuukauden välein.

The Cold Existence oli:

  • Jan Sallander (laulu ja kitara)
  • Robin Lindström (kitarat)
  • Peter Laustsen (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.