Metallimusiikki.net

The Interbeing: "Edge of the Obscure".

  • Julkaistiin tiistaina 29.03.2011.
  • Luettu 911 kertaa
  • Bändit:

"Edge of the Obscure" -albumin etukannessa maalaus miehestä, joka katselee suurta mustaa ruutua, jossa pyörre imemässä kaiken itseensä. Kuvan yläosassa The Interbeing -logo ja sen alla lukee albumin nimi.Julkaistaan 1.8.2011

Kööpenhaminalainen metallibändi The Interbeing tuo elokuussa esiin “Edge of the Obscure” -esikoisalbuminsa. Pitkäsoiton kappalelistalta on laitettu yhtyeen nettisivuille kuunneltavaksi viisiminuuttinen kappale “Pulse within the Paradox”. Metallimiehet laittoivat äsken nimensä Might Musicin tarjoamaan levytyssopimukseen. Tanskalainen levy-yhtiö yhdessä Target Distributionin kanssa julkaisee ja levittää Tanskassa 2.5. ja muualla Euroopassa 1.8. ilmestyvää esikoiskiekkoa. Might Music on vuosien varrella edustanut sellaisia yhtyeitä kuin Artillery, Panzerchrist, Raunchy ja Exmortem. The Interbeingin mukaan levy-yhtiö kykenee tuomaan bändille eräitä etuja ja hyötyjä. Yksi niistä on kyky julkaista albumi nopeasti.

Viisipäinen The Interbeing tiedottaa organisoivansa nyt Euroopan-kiertuetta. Se pyritään soittamaan myöhemmin syksyllä ja sen toivotaan sisältävän keikkoja mahdollisimman monessa Euroopan maassa. Yhtye on toistaiseksi varmistanut esiintyvänsä Tanskassa huhtikuun alussa järjestettävässä Royal Metal Fest 2011:ssä ja parissa muussa tapahtumassa.

“Edge Of The Obscure” -albumin kappaleet:

  1. Elusive Atmosphere
  2. Pulse within the Paradox
  3. Tongue of the Soiled
  4. Face Deletion
  5. Fields of Grey
  6. Shadow Drift
  7. Swallowing White Light
  8. In the Transcendence
  9. Celestial Flames
  10. Rhesus Artificial
  11. Ledge of Oblivion

The Interbeing on:

  • Dara Tomas Toibin (laulu)
  • Boas Segel (kitarat ja laulu)
  • Torben Pedersen (kitarat ja laulu)
  • Jacob Aarosiin Hansen (basso)
  • Kristoffer Egefelt (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.