Metallimusiikki.net

Thundralta albumi kesällä.

  • Julkaistiin sunnuntaina 10.05.2009.
  • Luettu 670 kertaa
  • Bändit:

Norjalainen black/death metallia rykivä Thundra aloitti uuden albumin tekemisen helmikuussa 2009. Kiekon rumpuraidat purkitettiin talteen jo ensimmäisten kahdeksan tunnin varrella. Sittemmin levyn kappaleita varten on ehditty nauhoittamaan myös rytmi- ja soolokitarat ja akustisten kitaroiden sävelet. Lauluraitojen nauhoittamista yhtye kävi toteuttamassa huhtikuussa. Thundran uran järjestyksessä kolmas kiekko aiotaan saattaa ihmisten ilmoille kesäksi. Kiekko julkaistaan saksalaisen Einheit Productionsin kautta. Bändin varhaisempaa tuotantoa voi kuunnella kolmen kappaleen verran osoitteessa www.myspace.com/thundra.

Thundra solmi levytyssopimuksen Einheit Productionsin kanssa kuluvan vuoden tammikuussa. Sopimuksen allekirjoittamisen aikoihin saksalaisfirma kommentoi kokevansa Thundran norjalaisen viikinkimetallin pioneeriksi ja bändin kolmannen pitkäsoiton ilmestyvän loppukesästä 2009. Thundraan kuuluu entisiä Enslavedin ja Einherjerin jäseniä. Nyt työstettävänä oleva albumi on seuraaja helmikuussa 2006 julkaistulle “Worshipped by Chaos” -levylle, jonka julkaisi kreikkalainen levymerkki Black Lotus Records.

“Worshipped by Chaos” -albumin kappaleet:

  1. On Thorns
  2. Feelings Lost
  3. Hatered Declared
  4. Silent Voice
  5. At Autumn`s Fall
  6. Shattered Senses
  7. Symphony Of Anguish
  8. The Existing Darkness
  9. Worshipped By Chaos

Yhtyeen kitaristina ja vokalistina toiminut Erik Helgesen erosi bändistä viime vuonna haluttuaan jatkossa keskittyä muihin musiikillisiin projekteihinsa. Lokakuussa 2008 tehdyn eroamisilmoituksen yhteydessä bändi painotti olevansa edelleen väleissä Helgesenin kanssa ja toivottavansa hänelle parhainta jatkoa.

Thundra on:

  • Steven Grindhaug (laulu)
  • Rune Fredriksen (kitara)
  • Stein Sund (basso)
  • Harald Magne Revheim (rummut)
  • Nils Harald Johansen (syntetisaattori)

Thundra aloitti toimintansa Haraldin, Steinin ja Nilsin toimesta vuonna 1998. Harald on entinen Enslavedin jäsen ja Stein on soittanut Einherjerissä. Bändiin värvättiin kitaristiksi Rune ja sitten Thor Erik kitaristi-laulajaksi. Tällä kokoonpanolla bändi julkaisi debyyttialbuminsa “Blood of Your Soul” suomalaista perua olevan Spinefarm Recordsin kautta. Vuoden 2003 puolella yhtye katkaisi yhteistyösopimukseN Spinefarmin kanssa ja lähti hakemaan uutta tyyliä ja tekemään toisenlaista musiikkia kuin alkuaikoinaan.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.