Norjan sinfonista metallia takova Tristania uutisoi nettisivuillaan julkaistussa tiedotteessa, ettei bändin laulaja, Vibeke Stene, kuulu enää yhtyeen kokoonpanoon. Stene päätti jättää Tristanian vedoten henkilökohtaisiin syihin. Bändin jäsenet hyväksyvät hänen päätöksensä ja toivottavat naiselle hyvää loppuelämää. Nyt Tristania etsii uutta naispuolista laulajaa. Bändi haluaa kuumeisesti päästä keikkailemaan ja promoamaan uutta albumiaan. Laulajaksi haluavia naisia kehotetaan lähettämään demojaan ja valokuvia yhtyeen nettisivuilla ilmoitettuun postiosoitteeseen.
Tristanian uusimman albumin nimi on “Illumination”. Se julkaistiin SPV:n kautta tammikuussa. Kiekko äänitettiin Woodhouse Studioilla Saksassa, jossa bändin tuottajan toimi Waldemar Sorychta. Waldemarilla on kokemusta musiikin työstämisestä mm. bändeille Lacuna Coil, Tiamat ja Grip Inc.
Bändin on aikaisemmin lausunut uuden albuminsa olevan perinteistä Tristaniaa, mutta että se on silti uusi kehitysaskel yhtyeen musiikillisessa kehityksessä. Albumi tarjoaa paljon uutta ja tuoretta materiaalia fanien kuunneltavaksi. Albumin biisien tyylisävyt vaihtelevat tunnelmallisista ja tyynnyttävistä biiseistä doom metalliin, industrial-musiikkiin, syntikkaosuuksista metalliriffeihin, klassisista goottirock-kappaleista synkkäsävyisiin balladeihin.
Albumin bonuskappaleet:
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin tristania. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.