Metallimusiikki.net

Turmion Kätilöt julkaisee uuden albumin ja soittaa levynjulkkarikiertueen

Turmion Kätilöiden viides studioalbumi julkaistaan 27.9.2013. Tulevan levyn nimi ja kansi paljastetaan myöhemmin kesällä. Tuore materiaali on raadollisuudessaan niin käsittämätöntä ettei bändi itsekkään osaa kuvailla uuden levyn tyylisuuntaa. Vastuu siis jätetään jälleen kerran kuulijalle. Joulukuussa albumikiertueen jälkeen bändi pitää pienen tauon, koska rumpalilla (DQ) on maalaisena luultavasti liikaa lumitöitä tai joku on saanut taas veritulpan. Lippuja kiertueen keikoille löytyy jo nyt keikkapaikkojen ennakkomyyntipisteistä.

Industrial metal -bändi perustettiin vuonna 2003. Osasto-A Recordsin kautta musiikkinsa julkaiseva kuusikko ei ole vielä paljastanut kuudennen pitkäsoittonsa nimeä eikä kansitaidetta. Ne aiotaan paljastaa myöhemmin kesällä. Ryhmän toistaiseksi uusin musiikillinen ulosanti koettiin "Jalopiina"-singlen muodossa. Kyseisessä kappaleessa kuullaan vierailevina muusikkoina Verjnuarmun Puijon Perkelettä ja Nightwishin Marco Hietalaa. Viime vuoden puolella Turmion Kätilöiltä ilmestyi 20 biisiä käsittävä kokoelma-albumi "Mitä Näitä Nyt Oli?"

Turmion Kätilöt Album Tour 2013:

  • 27.9.2013: Virgin Oil Co. (Helsinki)
  • 28.9.2013: Henry’s Pub (Kuopio)
  • 3.10.2013: Klubi (Turku)
  • 4.10.2013: Bar Kino (Pori)
  • 5.10.2013: Rytmikorjaamo (Seinäjoki)
  • 10.10.2013: Klubi (Tampere)
  • 11.10.2013: House of Rock (Kouvola)
  • 12.10.2013: Stoppari on the Rocks (Mikkeli)
  • 18.10.2013: Lutakko (Jyväskylä)
  • 19.10.2013: Teatria (Oulu)
  • 25.10.2013: Yökerho Tiikeri (Kauhava)
  • 1.11.2013: Kerubi (Joensuu)
  • 8.11.2013: Hotelli Kantri (Inkeroinen)
  • 9.11.2013: Hotelli Pihkuri (Viitasaari)
  • 16.11.2013: Kulttuuriareena 44 (Kuopio)
  • 7.12.2013: Night Factory (Harjavalta)

Turmion Kätilöt on:

  • MC Raaka Pee (laulu)
  • Spellgoth (laulu)
  • B. Undertaker (kitarat)
  • RunQ (syntetisaattori)
  • Master Bates (basso)
  • DQ (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.