Metallimusiikki.net

Type O Negative ei jatka ilman Peter Steeleä.

  • Julkaistiin torstaina 14.07.2011.
  • Luettu 1506 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltalaisen metallibändi Type O Negativen rumpali Johnny Kelly kertoi Ruotsissa antamassaan haastattelussa sikäläiselle TV4-kanavalle, ettei hän usko tästä tulevan enää bändiä. Peter Steelen kuoltua viime vuoden huhtikuussa sydänkohtaukseen, yhtyeeseen jäi kolme muusikkoa. Rumpali itse ei usko Type O Negativen kykenevän toimimaan ilman Steeleä. Se voisi olla mahdollista, mikäli vokalistille löytyisi alkuperäisen keulahahmon jättämät saappaat täyttävä täydennysmies, mutta sen Kelly ei usko olevan mahdollista. Hän eivätkä muutkaan bändin jäsenet ole edes keskustelleet, tulisiko Type O Negativen toimintaa jatkaa. Rumpali runoileekin, että kun Steele kuoli, kuoli myös tämä yhtye.

Televisiokanavalle antamassaan haastattelussa Johnny Kelly paljastaa vuoden takaisen kuolinilmoituksen tulleen niin kovana yllätyksenä, että hän lankesi shokkiin, sillä hän oli viettänyt Steelen kanssa suuren osan aikuisikäänsä. He olivat läheisiä ystäviä keskenään varsinaisen bänditoiminnan ulkopuolellakin. Rumpalin mukaan Peter Steele oli yksityiselämässään hyvin monisyinen persoona ja kärkäs tekemään itsestään ja muista pilaa.

Yhdysvaltalaisen goottimetalliskenen edustajana tunnettu Type O Negative perustettiin vuonna 1989. Bänditoiminta lakkasi varsinaisesti 14.4.2010 Steelen kuoltua. Vasta marraskuussa 2010 yhtye antoi virallisen lausunnon, jossa varmistettiin Type O Negativen lakannen.

Type O Negative oli:

  • Kenny Hickey (kitara ja taustalaulu)
  • Josh Silver (kosketinsoittimet)
  • Johnny Kelly (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.