Type O Negative: "September Sun" valmis.
- Julkaistiin sunnuntaina 12.08.2007.
- Luettu 1159 kertaa
- Bändit: type o negative
Vuonna 1990 perustettu amerikkalainen Type O Negative kertoo päättäneensä uuden “September Sun” -musiikkivideonsa kuvaussessiot. Videot editoidaan tällä hetkellä. Bändi tiedottaa samalla aikovansa tehdä kolmen viikon pituisen kiertueen Pyhäinpäivän aikoihin. Tarkempia tietoja keikkaputkesta paljastetaan lähiaikoina.
Metalliyhtye vei hiljattain päätökseen Euroopan-kiertueensa, jonka viimeisin festivaaliesiintyminen soitettiin Saksan Wacken Open Air -tapahtumassa 4. päivä kuluvaa kuukautta.
Bändiltä ilmestyi viime vuonna kokoelma-albumi “The Best of Type O Negative”, joka julkaistiin Roadrunner Recordsin toimesta väitetysti ilman että siitä kerrottiin TON:lle. Orkesteri ottikin lopputilin Roadrunnerista ja vaihtoi SPV Recordsin leviiin.

Bändin tuorein albumi on “Dead Again”, mikä ilmestyi kuluvan vuoden puolella SPV/Steamhammerin kautta. Kiekko sisältää kymmenen kappaletta. Albumin kansitaiteena nähdään venäläisen Grigori Rasputinin naamavärkki. Kyseinen mies oli venäläinen mystikko, profeetta ja “ihmeparantaja”. Hän oli myös tsaari Nikolai II:n apulainen. Albumi tarjoaa musiikkia yli 77 minuutin edestä.
“Dead Again” -albumin kappaleet:
- Dead Again
- Tripping A Blind Man
- The Profits Of Doom
- September Sun
- Halloween In Heaven (With Tara Vanflower)
- These Three Things
- She Burned Me Down
- Some Stupid Tomorrow
- An Ode To Locksmiths
- Hail And Farewell To Britain
Type O Negative on:
- Kenny Hickey (kitara ja taustalaulu)
- Johnny Kelly (rummut)
- Josh Silver (kosketinsoittimet)
- Peter Steele (laulu ja basso)
Tietoa julkaisusta
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin type o negative. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.