Metallimusiikki.net

Ulverilta "Critical Geography".

  • Julkaistiin tiistaina 30.11.2010.
  • Luettu 1021 kertaa
  • Bändit:

Oslosta käsin toimiva Ulver uutisoi aikovansa tuoda ensi vuoden aikana kauppoihin “Critical Geography” -nimeä kantavan studioalbumin. Bändi kertoi viikonloppuna albumin julkaisemisen lisäksi kiertueen kerryttämistä kokemuksista toteamalla reissun olleen hyvin palkitseva, mutta Ulverin jäsenet ovat näinä päivinä perheellisiä miehiä. Sen vuoksi bändi on päättänyt rajoittaa ensi vuoden puolella tehtäviä keikkoja tiivistämällä ne kahdeksi kiertueeksi. Ensimmäinen keikkaputki käynnistyy ennen kesää ja toinen heti kesän jälkeen. Näiden ohessa norjalaisyhtye nähdään eräissä kesäajan festivaaleissa. Uutukaisalbumi tulee olemaan yhtyeen järjestyksessä kahdeksas. Se tulee olemaan seuraaja lokakuussa 2007 julkaistulle “Shadows of the Sun” -levylle.

Ulverin seuraava keikka koetaan Puolan Varsovassa sijaitsevassa Palladiumissa 18. joulukuuta. Keikalla soittaa Ulverin lisäksi Palladium-niminen rytmiryhmä.

“Critical Geography” -albumi on ensimmäinen Ulverin kiekko, jossa kuullaan vakituisena jäsenenä englantilaista Daniel O’Sullivania. O’Sullivan liittyi neljänneksi pyöräksi vuoden 2009 varrella. Metallibändi ei ole tähän mennessä kertonut uuden kiekon yksityiskohtia sen nimeä lukuun ottamatta. Bändin edellisten levyjen valittuja biisipoimintoja voi käydä kuuntelemassa Ulverin omilla MySpace-sivuilla.

Ulver on:

  • Kristoffer Rygg (laulu)
  • Jørn H. Sværen (soittimet)
  • Tore Ylwizaker (kosketinsoittimet)
  • Daniel O’Sullivan (kitara, basso ja kosketinsoittimet)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.