Metallimusiikki.net

Wintersun: "Time"-albumin julkaisu siirtyy.

  • Julkaistiin maanantaina 23.04.2007.
  • Luettu 2788 kertaa
  • Bändit:

Wintersun-bändin kitaristi istuu mustaa taustaa vasten. Miehellä sylissä kitara. Hänellä on pitkät vaaleat hiukset ja yllään mustat vaatteet."Time" ei tule ajoissa

Kotimaisen Wintersun -yhtyeen laulaja ja kitaristi Jari Mäenpää tiedottaa yhtyeen nettisivuilla, että “Time”-albumin julkaisua on jouduttu lykkäämään jälleen kerran.

Mäenpää, joka on entinen Ensiferumin jäsen, kertoo Wintersunin uuden albumin miksausvaiheen olevan nyt peruutettu toistaiseksi. “Time”-albumi on yhtyeen toinen pitkäsoitto, jonka julkaisun kaavaillaan tapahtuvan ensi vuoden puolella.

Mies on pahoillaan joutuessaan tuomaan esiin tällaisia murheellisia uutisia. Valitettavasti Sonic Pump Studioiden Nino on varattu vuoden loppuun asti, joten levyä ei pääse työstämään ainakaan SP:n tiloissa.

Laulaja-kitaristi Mäenpää valottaa viiveen syitä sanomalla, että hän on henkilökohtaisesti asettanut albumin riman erittäin korkealle. Hänen omat musiikki-instrumentit eivät valitettavasti vastaa aivan sitä tasoa, joka hänellä on mielessä. Vehkeiden virittely ja ongelmien murskaaminen vie aikaa. Mies valittaa Wintersunin nettisivuilla kuinka jokainen soitin on hajonnut ainakin kertaalleen tätä albumia työstettäessä — tavaraa on jouduttu lähettämään takuuhuoltoon ja sieltä takaisin useaan otteeseen. Tällaiset hidasteet tuntuvat Mäenpäästä turhauttavalta — ne vievät inspiraation tasoa alemmas. Stressiä ei ole lieventänyt tosiasia aina lähestyvistä deadlineista. “Time”-albumi on hänelle uransa vaikein pitkäsoitto, jota hän on työstänyt.

Levyn sisälmykset ovat erittäin kattavat, sillä materiaalia on vähintään 74 minuutin CD-levyllisen verran. Kyseessä on kuin kaksi albumia yhdessä paketissa. Pitkäsoitto kuitenkin tehdään valmiiksi, vaati se sitten mitä tahansa.

Wintersunin nettisivuilla tiedotetaan albumin valmistuvan hiljalleen. Rummut, basso ja kitarat on tähän mennessä äänitetty kokonaan. Joitakin lisäosia em. osuuksiin saatetaan kuitenkin tehdä sen jälkeen kun syntikka- ja lauluosuudet on saatu purkkiin.

Albumilla kuullaan ainakin seuraavat biisit:

  • Time
  • Sons of Winter and Stars
  • Land of Snow and Sorrow
  • Fire
  • One with the Shadows
  • Storm
  • Silver Leaves

Yhtye on aikaisemmin paljastanut “Time”-albumin sisältävän seitsemän biisiä, jotka ovat melko pitkiä ja eeppisiä tarinoita. Kyseessä on teema-albumi. Musiikillisesti levy on tyypillinen Wintersun-tuotos, mutta biiseissä kerrotaan olevan aikaisempaa materiaalia enemmän ulottuvuuksia uusiin suuntiin.

Wintersun on:

  • Jari Mäenpää (laulu ja kitara)
  • Kai Hahto (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.