Eräs Suomen monimutkaisemman metallin kärkinimistä, Wintersun , antaa taas kuulua itsestään pitkän tauon jälkeen. Yhtye oli kutsunut valikoiman toimittajia kuuntelemaan uutta, pitkään työstettyä "Time I" -albumiaan Bar Bäkkärin Green Roomiin. Paikalle etsiytyikin mukavasti porukkaa, ja pianpa bändiläiset laittoivatkin kiekon pyörimään ja kaiuttimet tutisemaan. Levy ilmestyy virallisesti 12. lokakuuta. Seuraavassa ennakkoon pieni yhteenveto siitä, mitä on yhden kuuntelun perusteella luvassa.
Jo albumin käynnistyessä käy selväksi, että tämä on täyteen sovitetuinta kamaa, mitä olen pitkään kuullut. Kuitenkin on ilahduttavaa huomata, että jopa ravintolan tasoisessa äänentoistossa musiikin eri osaset erottuvat toisistaan kristallinkirkkaasti. Ennen kuuntelua pojat kertoivatkin huikeista raitamääristä äänitettäessä. Syyksi levyn kaksiosaisuuteen (seuraava osahan julkaistaan vuonna 2013) he kertoivatkin juuri sen, että näin vaativa musiikki olisi liian raskasta kuunnella yhdessä osassa. Kai Hahdon rumputuli kuultaa läpi mukavasti orkestraation alta, ja Jari Mäenpää laulaa erilaisilla variaatioilla yllättävän tyyliin sopivasti.
Kappaleet muodostavat erillisistä nimistään huolimatta yhtenäisemmän saagan, jossa biisien vaihtumista ei välillä selkeästi huomaa. On todettava, ettei tämä paketti yhdellä kuuntelukerralla aukea, vaan on vaikeampi lähestyttävä. Useammilla kuuntelukerroilla tästä varmasti avautuu lukuisia puolia ja nyansseja. varsinkin alkupuolella levyä tulee hakematta mieleen erilaiset messiaaniset ja keskiaikaiset musiikit. Parasta levyssä on juuri tuo monimutkaisuus ja tietynlainen yllätyksellisyys. Aluksi yhtenäiseltä kuulostavassa musiikissa aukenee koko ajan erilaisia uusia näkökulmia. Jollain tavalla tämä painii samassa sarjassa Nightwishin viimeisimmän kanssa, mutta tämä on kuitenkin massiivisempi ja aggressiivisempi.
Tarkemmat arviot levystä tehdään, kun promokopiot ilmestyvät. Onko Wintersun tehnyt parhaan levynsä? Ainakin siihen on hyvät mahdollisuudet, kunhan lättyä pääsee kuuntelemaan ajan kanssa.
Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin wintersun. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.