Metallimusiikki.net

Zarthas: "So Mote It Be".

  • Levyarvostelu julkaistiin maanantaina 03.10.2011.
  • Luettu 1829 kertaa
  • Bändit:

"So Mote It Be" -albumin etukannessa piirros mustahiuksisesta sarjakuvahahmosta violettia ja sinistä taustaa vasten. Yläosassa Zarthas-logo ja alaosassa lukee "So Mote It Be" ilman lainausmerkkejä.Julkaistiin toukokuussa 2011

Neljästä muusikosta koostuva Zarthas on Oulussa vaikuttava bändi, joka sai nykymuotonsa vuonna 2008. Ryhmä ehti toimia 1990-luvun puolen välin taitteesta lähtien muutaman vuoden ajan, joiden varrella Zarthakselta ilmestyi useita demoasteisia julkaisuja. Bändiläiset itse kertovat tyylinsä muodostuvan elektronisesta rockista, pop metallista, ja hitusen progestakin. Tämä, bändin ensimmäinen omakustanne, on työstetty vuonna 2010. Levy julkaistiin toukokuussa 2011. Kiekkoa myy Levykauppa Äxän lisäksi useat nettimusiikkikaupat, kuten Radio Rock Store, MTV3 Store ja Amazon.

Musiikki on runsaanlaisesti elektro-vaikutteista, melodista metallia perinteisellä säväyksellä. Jo ensimmäinen "Hope Eclipsed" tarjoaa monenlaisia nyansseja, eikä pitkästymään pääse, vaikka biisit ovat melko pitkiä. Soundit ovat toki melko "suuret", mutta aika ajoin hieman purkkimaisen kuuloiset. Levyssä on ilahduttavasti mukana myös sanat, ja kitaristi/laulaja Huovisen tekstit ovatkin kelpo kamaa. Osin aika kunnianhimoisiakin.

Vahvuutena bändin musiikissa ovat hyvät melodiat, ja sovitusten ja biisien osasten vaihtelevuus. "We Had Our Time" -biisissä mennään jo riffivetoisempaan suuntaan, eikä ollenkaan huonosti. "Cabin Fever" liikkuu jossain säröisyyden ytimessä ja akustisen tilan syövereissä ihan mallikkaasti. Muutenkin biisi lienee levyn parhaimmistoa. Leimallista biiseissä ovat myös oivalliset "synapop"-kosketinosuudet, joissa soundit ovat perinteistäkin perinteisemmät.

Jättimäinen "Riverside", yli yhdeksän minuutin kestollaan, pääsee ehkä lähimmäksi metallin hehkuvaa ydintä. Biisinä materiaalista on taottu varsin hieno eepos. En oikein keksi, mitä negatiivista tästä voisi sanoa. Ehkä paikka paikoin pientä tiivistystä, ja suurempi studiobudjetti. Muutoin tämä on monipuolinen levy, jonka kuuntelee mielellään uudestaankin!

"So Mote It Be" -albumin kappaleet:

  1. Hope Eclipsed
  2. Where the Boundaries unite
  3. We Had Our Time
  4. Take Your Time
  5. On a Trail of the Maniac
  6. Cabin Fever
  7. Riverside
  8. So Mote It Be
  9. My Absolution
  10. The Smell of Flowers

Zarthas on:

  • Lauri Huovinen (laulu ja kitara)
  • Sanni Huovinen (kosketinsoittimet)
  • Pekka Junttila (basso)
  • Toni Virtanen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Levyarvostelussa annettiin pisteet 4/5. Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.