Metallimusiikki.net

Angel Blake: The Forsaken.

  • Julkaistiin tiistaina 02.10.2007.
  • Luettu 1453 kertaa
  • Bändit:

Hyvin kylmäsävyinen ryhmäkuva Angel Blake -nimisen metallibändin neljästä mustiin vaatteisiin pukeutuneesta miehestä. Etualalla Tervonen, jolla häijy katse, partaa ja taaksepäin kammatut hiukset. Miehillä kullakin yllään lyhyet mustat nahkatakit.Ruotsalaista goottimetallia

Angel Blake , joka on ruotsalainen viisihenkinen goottiaineksia musiikissaan sulatteleva metallibändi, julkaisi aikoinaan netissä musiikkivideon kappaleestaan “The Forsaken”. Biisi kuullaan ryhmän debyyttialbumilla, mikä on nimeltään “Angel Blake”. Se julkaistiin viime vuoden puolella Metal Blade Recordsin toimesta. Kiekko äänitettiin Ruotsin Trollhättanissa sijaitsevan Studio MT:n tiloissa. Kyseessä on jo nimestäkin päätellen kitaristi Marko Tervosen oma studiokatakombi. Tervonen on samalla bändin keulahahmo. Hänet muistetaan parhaiten vuoden 2004 vaiheilla luhistuneen The Crown -bändin kitaristina.

“The Forsaken” on neljän minuutin pituinen biisi, jossa raskaat kitarasoinnut mörisevät mieslaulajan puhtaan lauluäänen takana.

Kitaristi Tervonen kertoo bändin historiikissa, että Angel Blaken musiikissa on kyse raskaista ja melankolisista kappaleista, toisin kuin The Crownissa, jonka biisit olivat nopeita ja aggressiivisia. AB ei käytä musiikissaan blast beateja.

“Angel Blake” -albumin kappaleet:

  1. The Force
  2. Retaliate
  3. Lycanthrope
  4. Self-Terminate
  5. Solitude, My Friend
  6. Autumnal
  7. The Forsaken
  8. Thousand Storms
  9. Paint It Black
  10. …‘Til The End

Angel Blake on:

  • Tony Jelencovich (laulu)
  • Marko Tervonen (kitarat)
  • Janne Saarenpää (rummut)
  • Örjan Wressel (kontrabasso)
  • Anders Edlund (kitarat)

Sekä Saarenpää että Tervonen ovat entisiä The Crownin jäseniä. Yhtyeen laulajana toimiva Jelencovich taas on tullut tutuksi metallimaailmassa aiemmista kytköksistään sellaisiin yhtyeisiin kuin Mnemic sekä Transport League. Kitaristi Anders Edlund musisoi AB:n lisäksi Solar Dawnin ja Incapacity-nimisen ryhmän riveissä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.