Metallimusiikki.net

Finntroll: Solsagan.

  • Julkaistiin lauantaina 16.01.2010.
  • Luettu 2099 kertaa
  • Bändit:

Finntrollin "Nifelvind"-albumin etukannessa koristeelliset puusta kaiverretut riimut hirviömäisen metsässä asustelevan olennon päällä. Riimujen seassa lukee Finntrollin nimi yläosassa ja alhaalla albuminkin nimi. Taustalla näkyvä valokuva tai maalaus on vJulkaistaan 17.2.2010

Folk metallia soittava Finntroll laski juuri yleisön nähtäväksi ensimmäisen musiikkivideon ensi kuukauden 17. päivä julkaistavan “Nifelvind“-albuminsa kappaleesta. Vasara Filmsin toteuttama musiikkivideo on kappaleesseen “Solsagan” kuvattu 4,5 minuutin pituinen elämys. Joulukuun jälkimmäisellä puoliskolla trollitiimi laski musiikkivideon luomisesta kertovan videoklipin katsottavaksi YouTubeen. Vasara Filmsin aikaisempiin meriitteihin samalta rintamalta kuuluu mm. DragonForcelle, FM2000:lle, End Of Youlle, Turisakselle, Sonata Arcticalle ja Diablolle tehdyt videot. Tämän videon valmistuttua Finntroll valmistautuu keikkailemaan. Yhtye soittaa helmikuun alussa ensimmäistä kertaa urallaan Israelissa. Helmikuussa bändi nähdään julkaisujuhlan muodossa myös Helsingin Nosturissa.

Uusi studioalbumi pantiin läjään helsinkiläisen Sonic Pump Studion uumenissa. Levy myös masteroitiin Helsingissä sijaitsevassa Finnvox-studiossa Mika Jussilalla. Juhlistaakseen uuden “Nifelvind”-albumin ilmestymistä Finntrollin väki lähtee johtamaan Paganfest-kiertueen vuoden 2010 versiota. Samalla kiertueella esiintyy Eluveitie, Dornenreich, Varg ja Arkona. Lisäksi bändi esiintyy keväällä Pohjois-Amerikan-kiertueella suomalaisten Swallow The Sunin sekä Survivors Zeron kanssa. Finntroll äänitti edellisen albuminsa sen jälkeen kun oli viime vuonna vienyt päätökseen kesäajan festivaalikeikat. Bändi luonnehti aikaisemmin, että “Nifelvind” edustaa Finntrollin uran kypsintä ja kehittyneintä materiaalia. Äänitteen kappaleet ailahtelevat black metallista groovaavaan 1980-luvun poppimusiikkiin. Yhtye käyttää albumilla sellaisia soittimia, joita ei ole ennen metallimusiikin piireissä käytettykään.

Yhtye saattaa julkaista tämän “Solsagan” jossain vaiheessa ilmestyvällä live-DVD:llä bonusmateriaalina. Yhtye kuvasi viime vuonna uransa ensimmäistä DVD:tä varten keikan. Tarkempia tietoja tästä julkaisusta ei ole vielä saatavilla.

“Nifelvind”-albumin kappaleet:

  1. Blodmarsch (intro)
  2. Solsagan
  3. Den Frusna Munnen
  4. Ett Norrskensdåd
  5. I Trädens Sång
  6. Tiden Utan Tid
  7. Galgasång
  8. Mot Skuggornas Värld
  9. Under Bergets Rot
  10. Fornfamnad
  11. Dråp

Kosketinsoittaja Henri “Trollhorn” Sorvali kertoi kuukausia sitten kokevansa “Nifelvind”-albumin poikkeavan huomattavasti vuonna 2007 julkaistusta “Ur Jorden Djup” -levystä. Uusi albumi on Sorvalin sanojen mukaan raskain tekele minkä bändi on koskaan luonut. Levy on kuin häijympi ja kierompi versio edellisestä levystä ja varustettuna hyppysellisellä debyyttialbumin edustamaa meininkiä.

Finntroll on:

  • Vreth (laulu)
  • Skrymer (kitara)
  • Routa (kitara)
  • Trollhorn (kosketinsoittimet, kitara ja laulu)
  • Tundra (basso)
  • Virta (kosketinsoittimet)
  • B. Dominator (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.