Italiasta käsin operoiva Lunarsea julkaisi tämän oivan “Metamorphine”-kappaleensa päälle kyhätyn musiikkivideon vast’ikään Internetissä. Kappale on death metal -yhtyeen uusimmalta albumilta, nimeltään “Route Code Selector”, joka julkaistiin viime vuoden loakkuussa Punishment 18 Recordsin toimesta. Tämän Roomassa kuvatun ja 5½ minuuttia kestävän musiikkivideon ohjaajana toimi Federico Ferrari. Lokakuussa julkaistu albumi on seuraaja vuonna 2006 ilmestyneelle pitkäsoitolle “Hydrodynamic Wave”. Uusimman kiekkonsa yhtye kävi nauhoittamassa kitaroiden ja syntikkaraitojen osalta Music Farm Studioilla ja muilta osin Outersound-studioiden tiloissa, jossa levy myös miksattiin Giuseppe Orlandon ja Lunarsean jäsenten toimesta.
Tammikuussa 2009 kuvatun musiikkivideon luomisvaiheista löytyy videokuvaa Lunarsean MySpace-sivuilta, jossa voi kuunnella myös uusimpia biisejä bändin “Route Code Selector” -levyltä. Yhtye aikoo soitella kotimaassaan biisejään toukokuun aikana yhteensä kolme kertaa. Keikat on ajoitettu aikavälille 15.–17. toukokuuta.
Lunarsea on toiminut vuodesta 2003 lähtien. Yhtye toimi aikaisemmin progressiivista metallia soittavana Hollowheart-yhtyeenä. Yhtyeestä irtautuneet jäsenet päättivät perustaa omia musiikillisia mieltymyksiään vastaavan Lunarsean. Kuolonmetallibändin ensimmäinen äänite oli promolevy “Evolution plan.txt”, joka sisältää yhteensä neljä biisiä. Kappaleet bändi purkitti kesällä 2003 Music Farmin studioilla. Levy julkaistiin lokakuussa 2003.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin lunarsea. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.