Metallimusiikki.net

On A Pale Horse: Sound the Alarm.

Jenkkibändi On A Pale Horse tarjoaa rokkaavaa metallia musiikkivideossaan “Sound the Alarm”. Biisi kuullaan yhtyeen albumilla “On A Pale Horse”. Levylle on luvassa pian seuraajakin, sillä Corporate Punishment Recordsin kautta aiotaan julkaista 4. maaliskuuta “A Generation of Vipers” -niminen pitkäsoitto. Uuden kiekon tuottajana toimi Warren Riker, joka on työstänyt musiikkia myös Crowbarille, Downille sekä Cathedralille. Levyn tuotantohommissa avustajan virkaa toimitti Slipknotin remmistä tuttu Paul Gray.

Iowasta saapuva OAPH pitää sisällään entisen Slipknotin joukoissa vaikuttaneen Josh Brainardin kitaristina ja laulajana Aaron Peltzin, joka on aiemmin soittanut sellaisesa rytmiryhmittymässä kuin Downthesun.

Bändi uutisoi viime vuoden toukokuussa solmineensa vihdoinkin sopimuksen Corporate Punishment Recordsin kanssa, jonka avulla bändi uskoo tavoittavansa enemmän kuuntelijoita kuin koskaan aikaisemmin. CPR:n ryhmä kertoi tuohon aikaan olevan yksi kotimaansa kuumimmista indie-tason levymerkeistä.

“On a Pale Horse” -albumin kappaleet:

  1. Penchant For The Divine
  2. Amplify The Circle
  3. King Brimstone
  4. Let It Flow
  5. Fistful Of Desire
  6. Warlord
  7. No Eagle Lies In Potters Field
  8. Biding Time
  9. Ride The Wind
  10. Eye In Hand
  11. Stand Up (All Rise)

On A Pale Horse on:

  • Aaron Peltz (laulu)
  • Matt Robinson (basso)
  • Nick Svoboda (rummut)
  • Jerry Spargur (kitarat)
  • Josh Brainard (kitarat ja laulu)

Josh Brainard äänitti Slipknotin joukoissa kaksi albumia:

  • “Mate. Feed. Kill. Repeat”
  • “Slipknot”

Vokalisti Aaron Peltz toimi Downthesunin keulahahmona. Bändin debyyttialbumi, “Downthesun”, julkaistiin Roadrunner Recordsin kautta vuonna 2002.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.