Metallimusiikki.net

Opeth: The Devil's Orchard.

  • Julkaistiin lauantaina 24.09.2011.
  • Luettu 1429 kertaa
  • Bändit:

"Heritage"-albumin etukannessa piirros suuresta puusta, jonka juuret maan alla hohtavat punaisina mullan seassa. Kuvan oikeassa yläkulmassa Opethin logo.Julkaistiin 14.9.2011

Ruotsin Opeth järjesti uudelle "The Devil’s Orchard" -musiikkivideolleen maailmanensi-illan Pitchforkin nettisivuilla eilen perjantaina. Ohjaaja Phil Muccin luomaa musiikkivideota luonnehditaan pahaksi ja psykedeeliseksi. Sama yhdysvaltalainen ohjaaja on urallaan toiminut Kornin videoklipin "Oildale" ohjaushommissa. Mucci tunnetaan myös valokuvaajana. Nyt julkaistu "The Devil’s Orchard" on progemetallibändi Opethin ensimmäinen single yhtyeen viimeisimmältä, 14. syyskuuta julkaistulta, "Heritage"-albumilta. Teos on seuraaja vuosien takaiselle yhdeksännelle albumille, nimeltään "Watershed". Uuden lättynsä Opeth purkitti keulahahmonsa ja vokalistinsa Mikael Åkerfeldtin hoitaessa tuottajan tointa. Äänitysvaihe tapahtui tukholmalaisen Atlantis-studion tiloissa. Oikealla näkyvän kansitaiteen piirsi bändin pitkäaikainen yhteistyökumppani Travis Smith.

Metalliryhmä julkaisi viimeisimmän albuminsa Euroopan alueen faneille erikoisversiona. Bändi pahoittelee siitä, ettei ilmeisesti valmistusteknisistä syistä albumin erikoisversio sisältänytkään tietoa kuinka voi ladata "Heritage"-albumin bonusraidat. Biisit on asetettu ladattavaksi Roadrunner Recordsin nettisivuille MP3-formaatissa. Bonuksiksi tarjotaan biisejä "Pyre" sekä "Face In The Snow".

"Heritage" julkaistiin useana eri painoksena. Normiversion lisäksi myynnissä on keräilijöille suunnattu erikoispaketti, jota kaupustellaan suoraan bändin ja Roadrunner Recordsin kotisivuilla. Lisäksi myynnissä on tuplavinyyliversio.

"Heritage"-albumin kappaleet:

  1. Heritage
  2. The Devil’s Orchard
  3. I Feel the Dark
  4. Slither
  5. Nepenthe
  6. Häxprocess
  7. Famine
  8. The Lines in My Hand
  9. Folklore
  10. Marrow of the Earth

Opeth on:

  • Mikael Åkerfeldt (laulu ja kitarat)
  • Fredrik Åkesson (kitarat ja taustalaulu)
  • Joakim Svalberg (kosketinsoittimet ja taustalaulu)
  • Martin Mendez (basso)
  • Martin "Axe" Axenrot (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.