Metallimusiikki.net

Trollfest: Karve.

  • Julkaistiin perjantaina 30.09.2011.
  • Luettu 1039 kertaa
  • Bändit:

"En Kvest For Den Hellige Gral" -albumin etukannessa piirros karvaisista rölleistä ja trolleista, joilla tuliaseita ja teräaseita.Julkaistiin huhtikuussa 2011

Norjalainen Trollfest laittoi aikaisemmin tällä viikolla nettiin katseltavaksi tämän humoristisen "Karve"-musiikkivideonsa. Biisi sisältyy trollimetallibändin huhtikuussa 2011 julkaisemalle "En Kvest for den Hellige Gral" -albumin biisilistalle. Klipillä nähdään yhtyeen jäsnet grillaamassa ystäviensä ja perheidensä kanssa. Mukana on myös Pantheon I:n ja Dead Trooperin jäseniä, sekä bändin faneja, jotka kuulivat videon tekemistä ja halusivat osallistua sen tekemiseen. Musiikkivideon ohjaamisen hoiti osittain Trollfestin Manskow ja osittain romanialainen valokuvaaja kirjoittaja Andrea Chirulescu.

Viiden ja puolen minuutin pituinen "Karve"-kappale sisältyy Trollfestin viimeisimmälle albumille. Kiekon esiin tuonut NoiseArt Records teki levystä tavanomaisen painoksen muassa kappalemäärältään rajoitetun digipak-painoksen, jolla kuullaan yksi bonuskappale.

Metallibändin mukaan tämä kolmas studioalbumi on konseptikiekko aivan kuten "Brakebein"-kakkoslevykin. Tällä kertaa tarinoidaan viidestä trollista, jotka lähtevät etsimään Graalin maljaa. Pian sen jälkeen kristittylaumat saapuvat peikkojen maille etsimään samaa astiaa. Trollfestille tyypilliseen tapaan seikkailu on oluen ja veren kyllästämä.

"En Kvest for den Hellige Gral" -albumin kappaleet:

  1. Die Verdammte Hungersnot
  2. Karve
  3. Die Berüchtiges Bande
  4. Gjetord
  5. Der Sündenbock Gegalte
  6. Korstog
  7. Undermålare
  8. Jevnes med Jorden
  9. En Gammel Trollsti
  10. Epilog

Trollfest on:

  • Trollmannen (laulu)
  • Mr. Seidel (kitarat)
  • Per Spelemann (kitarat ja taustaulu)
  • Manskow (banjo ja taustalaulu)
  • Drekkadag (saksofoni)
  • Psychotroll (basso ja taustalaulu)
  • Trollbank (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.