Metallimusiikki.net

Redemption: Bleed My Dry.

  • Julkaistiin tiistaina 24.07.2007.
  • Luettu 903 kertaa
  • Bändit:

Viisi Redemption-bändin jäsentä seisoo pikitien päällä, punatiilistä rakennetun seinän edustalla. Kuvakulma lintuperspektiivistä kierosti alaspäin. Vasemmalla näkyvä mies näyttää jättiläiseltä verrattuna taaempana seisoviin heppuihin.Los Angelesista

Amerikkalainen progressiivista metallia soittava Redemption , jota johtaa kitaristi-biisintekijä Nicolas van Dyk ja jonka riveihin kuuluu legendaarinen laulaja Ray Alder (Fates Warning), on julkaissut uuden musiikkivideon netissä. Tämä on “Bleed My Dry”. Veisu kuullaan yhtyeen uran järjestyksessä kolmannella pitkäsoitolla, minkä nimeksi Redemption risti “The Origins of Ruin”. Kiekko julkaistiin huhtikuun alussa InsideOut Musicin kautta.

Bändin keulahahmo Nicolas van Dyk kertoo videon ohjaajana toimineen Marcos Efron -niminen heppu, jonka van Dyk kehuu olevan äärimmäisen lahjakas nouseva ohjaaja. Hän on tehnyt myös lyhytelokuvia.

Videossa sekoitellaan niin viimeisteiltyjä musisointikohtauksia Redemptionin remmistä, joka soittaa kappaletta sekä vapaalla kädellä kuvattua materiaalia naisesta, joka yrittää päästä vapauteen.

“The Origins of Ruin” -albumin kappaleet:

  1. he Suffocating Silence
  2. Bleed Me Dry
  3. The Death Of Faith & Reason
  4. Memory
  5. The Origins Of Ruin
  6. Man Of Glass
  7. Blind My Eyes
  8. Used To Be
  9. Fall On You

Bändin uusi albumi, “The Origins of Ruin”, julkaistiin 3. päivä huhtikuuta. Kiekko on jatkoa ryhmän vuonna 2005 luomalle läpimurtoteokselle “The Fullness of Time”. Viimeksi mainittu on ensimmäinen kiekko, jossa kuullaan Fates Warning -bändistä tutun keulahahmo Ray Alderin musisointia.

Redemption on:

  • Nick van Dyk (kitarat ja kosketinsoittimet)
  • Ray Alder (laulu)
  • Bernie Versailles (kitara)
  • Sean Andrews (basso)
  • Chris Quirarte (rummut)

Progressiivista metallia mättävä Redemption perustettiin Kaliforniassa, Los Angelesissa, vuonna 2000 kitaristi-kosketinsoittaja-biisintekijä Nicolas van Dykin toimesta.

Yhtye solmi levytyssopimuksen ja julkaisi debyyttialbuminsa, nimeltään “Redemption”, kesällä 2002 Sensory Recordsin kautta, jonka kanssa bändi oli aikaisemmin tehnyt levytyssopimuksen.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri I. julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 0 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.