Industrial metallia mättävä Ruoska on joutunut jo kauan verratuksi ja rinnastetuksi saksalaiseen Rammstein-ryhmään. Ei välttämättä ihan syyttä suotta. Ruoska on toiminut vuodesta 2002. Se julkaisi esikoisalbuminsa, nimeltään “Kuori”, samana vuonna. Tämä “Epilogi” kuullaan esikoisella. Bändiltä on tähän mennessä ilmestynyt jo neljä pitkäsoittoa ja nyt viides on työn alla. Ruoska ruoskii riekaletta studiotiloissa — kiekko on tarkoitus julkaista jossain vaiheessa vuoden 2008 aikana. Nippelitietoa janoavien vuoksi vielä seuraavaa:
Yhtyeen ensimmäinen albumi äänitettiin vuonna 2002. Se julkaistiin kotimaisen Kråklund Recordsin toimesta, joka on vastuussa myös mm. Kylähullujen tuotosten julkaisusta. Bändi kertoo nettisivuillaan nyt työstettävänä olevan viidennen pitkäsoiton musiikkimateriaalin olevan rankempaa ja “omituisempaa” kuin edeltäneellä opuksella.
Yhtyeen perustajajäseniin kuuluva Patrik Mennander on ollut aikoinaan myös fantasiametallia soittavan Battlelore-bändiä perustamassa.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin rammstein, ruoska. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.