Metallimusiikki.net

brutal truth

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen brutal truth liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin brutal truth. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin brutal truth liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Brutal Truth Rock Townissa 3.9.2008.

New Yorkissa pääkallopaikkaansa pitävä Brutal Truth (www.brutaltruth.com) kävi konsertoimassa helsinkiläisen Rock Town -klubin lavalla syyskuun ensimmäisellä viikolla. Edellisen kerran yhdysvaltalaisyhtye vieraili Suomessa vuonna 1994. Illan aikana keikkalavalla kuultiin ja koettiin myös kotimaisten The Scourgerin ja Total Devastationin joukkojen esiintymiset.

The Scourger polkaisi illan käyntiin suuren odotuksen jälkeen, eikä aloituksesta vauhtia puuttunut! Miesten shown aikana yritettiin tietenkin myös pienimuotoista moshipittiäkin, tosin vaivaisten kahden miehen voimin. Faniläheisiä Scourgerin jätkät tuntuvat olevan, sillä kävivätpä yhtyeen jäsenet hakemassa yleisön seasta viskihuikan.

Lue koko julkaisu…

Brutal Truth Nosturin sijaan Rock Town -klubilla.

Puhkipalanut sinisävyinen valokuva neljän miehen muodostamasta Brutal Truthista. Miehistö irvistelee valokuvassa vaaleata taustaa vasten. Jokaisella hepulla pitkät pörröiset heviletit.Brutal Truth Helsinkiin

Yhdysvaltalainen Brutal Truth (www.brutaltruth.com), joka on tämän päivän suuriin grindcore-legendoihin kuuluva yhtye, konsertoi tulevana keskiviikkona Nosturin sijaan intiimillä Rocktown -klubilla Helsingissä, osoitteessa Mannerheimintie 17. 3. päivä syyskuuta koettavan keikan pääsylippuja myyvät Lippupalvelu sekä Tiketti. Brutal Truthin lisäksi esiintymislavalle marssivat kotimaiset Total Devastation ja The Scourger. Bändin levy-yhtiön antaman uutisen mukaan sen suojatin kesäkiertue Euroopassa alkaa tänään 29. päivä norjalaisfestivaali Hole In The Skyn lavalta ja päättyy Italiassa 7. syyskuuta.

Keskiviikoksi keikalle värvätty The Scourger on Helsingissä vuonna 2003 perustettu rytmiryhmä, joka soittaa thrash metallia. Yhtyeen uusin luomus on "Dark Invitation To Armageddon" -niminen pitkäsoitto. Albumi julkaistiin tammikuun lopussa. Karhulalainen Total Devastation on vuodesta 1998 musisoinut yhtye, joka on tullut metallimaailmassa tutuksi etenkin kolmesta Pikan muusikkoveljeksen vuoksi.

Lue koko julkaisu…

Grindcore saapuu Suomeen.

Puhkipalanut sinisävyinen valokuva neljän miehen muodostamasta Brutal Truthista. Miehistö irvistelee valokuvassa vaaleata taustaa vasten. Jokaisella hepulla pitkät pörröiset heviletit.Brutal Truth Nosturiin

Primitiivistä grindcorea jauhava Brutal Truth (www.brutaltruth.com) perustettiin vuonna 1990 New York Cityssä, Yhdysvalloissa. Koplaa olivat perustamassa laulaja Kevin Sharp, kitaristi Brent "Gurn" McCarthy, basisti Dan Lilker sekä rumpali Scott Lewis.

Nosturiin runnomaan tulossa olevassa Brutal Truth -orkesterissa soittavat edelleen kolme neljäsosaa alkuperäisestä kokooonpanosta. Yhtyeen tunnetuin hahmo taitaa silti olla Dan Likner joka on soittanut yhtyeissä Nuclear Assault ja Anthrax. Nosturin konsertissa ei ole ikärajaa! Salissa on kuitenkin erillinen anniskelualue 18 vuotta täyttäneille!

Lue koko julkaisu…

Brutal Truth Eurooppaan.

  • Julkaistiin torstaina 15.05.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 941 kertaa
  • Bändit:

Puhkipalanut sinisävyinen valokuva neljän miehen muodostamasta Brutal Truthista. Miehistö irvistelee valokuvassa vaaleata taustaa vasten. Jokaisella hepulla pitkät pörröiset heviletit.Brutal Truth aktivoitunut jälleen

Yhdysvaltalainen deathgrindiä soittava Brutal Truth (www.brutaltruth.com) tulee tekemään esiintymisiä Euroopan alueella konsertoimalla sekä perinteisissä keikkapaikoissa, mutta myös suurissa metallimusiikkiin painottuneissa kesäajan festivaaleissa. Euroopan-reissu starttaa 27. kesäkuuta ja se sisältää mm. live-esiintymisen tämän vuoden With Full Force -festivaalissa Saksan alueella 4.7.

Bändin basisti, Danny Lilker, on kommentoinut tulevaa kiertuetta toteamalal koko BT-valjakon olevan vallan riehaantunut päästessään esiintymään itä-Euroopaan. Serbiaan ja Slovakiaan yhtye pääsee nyt ensimmäistä kertaa uransa aikana, joten bassotaituri vihjaakin tekevänsä sikäläisille faneille sellaisen keikkakokemuksen, että oksat pois. Hän odottaa malttamattomasti myös Saksan With Full Forceen saapumista, koska Brutal Truthin keikka on varattu myöhäisillaksi — illan hämärtyessä on mainio tilaisuus tarjota ikimuistoinen grind-hyökkäys.

Lue koko julkaisu…

Brutal Truth julisti Euroopan-kiertueen.

  • Julkaistiin keskiviikkona 09.01.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 934 kertaa
  • Bändit:

Yhdysvaltojen New Yorkista saapuva Brutal Truth (www.brutaltruth.com) tiedottaa saapuvansa tänne Eurooppaan konsertoimaan. Parin viikon pituinen seikkailu Vanhalla mantereella käynnistyy helmikuussa 6. päivä Belgiasta. Yhtye keikkailee myös Iso-Britanniassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Espanjassakin. Tarkempia ja uusia kiertueaikoja bändi uutisoi paljastavansa tuonnempana.

Grind-räimettä tarjoava BT aloitti hiljattain uuden albumin kappaleiden kirjoittamisen. Ryhmällä on tähän mennessä kymmenisen kappaletta loppusuoralla, mutta kiekolla tullaan kuulemaan enemmänkin biisejä kunhan bändi saa niitä valmiiksi. Bändin rumpali Rich Hoak kertoo uuden musiikkimateriaalin edustavan Brutal Truthin brutaaleinta ja kieroutuneinta mättöä tähän mennessä. Mies on vallan haltioissaan tästä kehityssuunnasta.

Lue koko julkaisu…