Metallimusiikki.net

hdk

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen hdk liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin hdk. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin hdk liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

HDK: "System Overload".

  • Julkaistiin keskiviikkona 17.12.2008.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 803 kertaa
  • Bändit:

HDK:n "System Overload" -debyyttialbumin kansikuvassa piirros ihmisen pääkallon läpileikkauksesta. Kuvassa aivoja ja pääkallo, sekä alaleukaluu. Taustalla musta rantu, jonka alla albumin nimi valkoisella värillä kirjoitettuna. Aivojen päälle sijoitettuna Julkaistaan 23.2.2009

Hollantilaisen After Foreverin perustajajäsen Sander Gommansin sivuprojekti, nimeltään HDK, tulee julkaisemaan levytysuransa ensimmäisen studioalbumin 23.2.2009. Albumin nimi on "System Overload". Se julkaistaan ensin Euroopassa ja sitten Pohjois-Amerikassa 21.4.2009 ranskalaisen levymerkki Season of Mistin kautta.

HDK tunnettiin aikaisemmin nimellä Hate Death Kill. Sen perusti biisintekijä-kitaristi After Foreverin joukoista kirjoitettuaan sellaisia extreme metal -biisejä, jotka eivät sopineet pääprojektin musiikilliseen tyyliin. HDK:n debyyttialbumilla kuullaan liuta vierailevia muusikkoja, kuten Avantasian ja Ainan Amanda Somervillea, Angran Andre Matosta sekä 37 Stabwoundzin joukoissa murisevaa Mike Scheijeniä. "System Overload" -levylle on haalittu myös kitaristeiksi Ayreonin Arjen Lucassen ja After Foreverista tuttu Joost van den Broek.

Lue koko julkaisu…