Metallimusiikki.net

inverloch

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen inverloch liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin inverloch. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin inverloch liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Inverlochilta albumi, tulee myös Suomeen.

Harmaasävyinen Inverloch-bändin kokoonpanosta, joka muodostuu viidestä miehestä.Kuvassa Inverloch

Australialainen death/doom metal –bändi Inverloch ilmoittaa tulevansa julkaisemaan 10. huhtikuuta Pohjois-Amerikassa ja viikkoa myöhemmin täällä Euroopassa uuden minialbumin Relapse Recordsin avulla. Melbournesta kotoisin olevan metallibändin uutukainen painetaan CD- ja vinyyliformaattiin ja julkaistaan myös digitaalisesti. Albumi on nimeltään "Dusk… Subside". Lisäksi yhtye tulee soittamaan huhtikuun aikana keikkoja eri puolilla Euroopan aluetta. Kevätkiertueen aikana Inverloch tullaan näkemään tilapäisesti nimellä d.USK. Keikoilla yhtye soittaa toisen bändinsä, nimeltään diSEMBOWELMENT, studioalbumin "Transcendence into the Peripheral" kokonaisuudessaan ainakin osassa keikoista. Bändi soittaa 15. huhtikuuta Helsingin Nosturissa.

Lue koko julkaisu…