Metallimusiikki.net

the retaliation process

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen the retaliation process liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin the retaliation process. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin the retaliation process liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

The Retaliation Process aloitti nauhoittamisen.

The Retaliation Processin albumin "Downfall" etukannessa näkyy synkkä valokuva pellosta, johon kaiverrettu kuvioita. Kuvan yläosassa valkoisin rönsyilevin kirjaimin kirjoitettuna The Retaliation Process.Julkaistiin tammikuussa 2010

Vajaan kahden vuoden ikäinen saksalaisyhtye The Retaliation Process uutisoi eilen torstaina aloitelleensa MCD-levyn äänityshommia. Yhtye aikoo tulevan viikonlopun varrella ryhtyä taltioimaan kitararaitoja. Bändi hoitaa niiden nauhoittamisen ilman ulkopuolista tukea. Kitaroiden ohessa tullaan eri studiossa purkittamaan rumpuraidat. Rumpuja varten metallimiehet ovat vuokranneet aikaa Eikey Studioilta, jossa myös "Downfall"-albumia ikuistettiin. The Retaliation Process aikoo äänittää ainakin neljä uutta biisiä. Ne ilmestynevät MCD-levyllä, tai vaihtoehtoisesti ilmaisesti ladattavana versiona. Levyn valmistamisesta tullaan kuvaamaan videoklippejä, joita julkaistaan aikanaan bändin MySpace-sivuilla.

Lue koko julkaisu…

The Retaliation Process Silverwolf Productionsille.

Hampurilainen The Retaliation Process solmi aikaisemmin elokuussa levytyssopimuksen Silverwolf Productionsin kanssa, joka takaa saksalaisyhtyeen musiikin levittämisen Euroopan lisäksi Amerikassa, Australiassa ja Aasiassa. Death/thrash metallia ryskivä rytmiryhmä ilmoittaa olevansa erittäin tyytyväinen päästyään solmimaan yhteistyösopimuksen näinkin monipuolisen levy-yhtiön kanssa. Silverwolf Productions tulee julkaisemaan bändin ensimmäisen äänitteen, "Downfall"-albumin, ensi vuoden tammikuussa. Nyt bändi keskittyy albuminsa kansitaiteen hiomiseen. Kansigrafiikan luo Azraeldesign. Tarkempia tietoja julkaisupäivämäärästä ja muista yksityiskohdista kielitään myöhemmin. Eike Freesen tuottaman äänitteen näytebiisejä löytyy yhtyeen MySpace-sivuilta.

Lue koko julkaisu…