Ruotsalainen Evergrey kysyy kotisivuillaan, olisiko Sinusta bändin uudeksi basistiksi? Bändi etsii nyt bassotaituria, joten jos asut Ruotsissa tai olet valmis matkustelemaan sinne bänditoiminnan vuoksi, voit lähettää oman esittelytekstisi, valokuvia itsestäsi ja ääni- tai -videonäytteitä soittotaidostasi bändille. Yhteystiedot kerrotaan bändin nettisivuilla. Kaikkien ehdokkaiden teokset tarkastetaan bändin toimesta. Kunhan sopiva soittoniekka löytyy, siitä kerrotaan mahdollisimman nopeasti. Evergrey toivottaa osallistujille onnea!
Bändin edellinen basisti, Fredrik Larsson, päätti poistua remmistä aivan äskettäin. Hän soitti bändissä vain yhdeksän kuukauden ajan. Larsson korvasi aikoinaan yhtyeen edellisen bassotaituri Michael Håkanssonin. Larssonin viimeiseksi Evergreyn kanssa soittamaksi live-esiintymiseksi jäi Bukarestissa tehty keikka. Mies on sittemmin ehtinyt liittyä ruotsalaisen HammerFall-bändin riveihin.
Yhtye aloitti uuden albuminsa työstämisen, joka tulee olemaan jatkoa orkesterin viime vuonna julkaisemalle “Monday Morning Apocalypse”. Uusi opus ilmestyy arvioidusti joko tämän vuoden lopulla tai sitten ensi vuoden alussa. Yhtyeen kitaristi ja laulaja Tom. S. Englund on lausunut uuden musiikkimateriaalin kuulostavan raskaimmalta ja synkimmältä Evergrey-mätöltä tähän päivään mennessä.
Evergrey etsii tällä hetkellä uutta levy-yhtiötä erottuaan Inside Out Musicin leivistä. Bändin tuorein albumi, “Monday Morning Apocalypse”, äänitettiin göteborgilaisen Division One Studioiden tiloissa yhdessä kokeneen tuotantotiimin kanssa. Tuottajina toimi Sanken Sandquist ja Stefan Glaumann, jotka ovat aikaisemmin tuottajanuriensa aikana puuhailleet samoissa merkeissä mm. sellaisten artistien kanssa kuin Rammstein, Bon Jovi, Britney Spears ja Def Leppard.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin evergrey. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.