Kotimainen HIM julkaisi uuden kappaleen, nimeltään “Passion’s Killing Floor”, osoitteessa www.h-i-m666.com. Kyseessä on uusi kappale bändin tulevalta “Venus Doom“ -albumilta. Kyseinen kappale kuullaan myös uuden Transformers-elokuvan soundtrack-julkaisulla, joka ilmestyy heinäkuun 3. päivä. Julkaisu sisältää yhteensä 12 biisiä, joista yhdeksän on täysin uusia ja julkaistu vain ja ainoastaan ko. soundtrackilla.
HIM sai hiljattain valmiiksi uransa kuudennen studioalbumin miksausvaiheen. Levyähän työstettiin Kaliforniassa sijaitsevan Paramount Studioiden tiloissa. Levyn tuottajana ja miksaajana toimi tälläkin kerralla Tim Palmer, joka on uransa aikana tehnyt töitä musiikkialan puolella myös mm. Tin Machinen, The Curen, The House Of Loven ja Ned’s Atomic Dustbinin kanssa. Los Angelesissa julkaistava uutislehti The Rockpit paljasti aikaisemmin, että levyn ennakkokuuntelutilaisuudessa havaittiin selkeä musiikillinen ero “Venus Doom” -albumin ja sen edeltäjän välillä. Tunnelmallisen pop-musiikin, mitä bändi viljeli aikaisemmissa julkaisuissaan, kerrotaan antaneen sijaa kattavammille biiseille, joita kitaravallit säestävät mahtipontisesti. Sisters Of Mercy -tyylisten melodioiden mainittiin silti säilyvän myös uudellakin albumilla, mutta ne on kuitenkin sysätty hieman taaemmas muiden soitinten tallottavaksi. Lehti nimesi julkaisun suosikeikseen kappaleet “Kiss of Dawn” ja “Sleepwalking Past Hope”.
Bändin nokkamies on kertonut, että albumin pisin kappale on 10–11 minuuttia pitkä ja lyhin on kestoltaan viisi ja puoli minuuttia.
Albumi julkaistaan Euroopassa syyskuun 17. päivä ja Pohjois-Amerikassa vain päivää myöhemmin.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin him. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.