Metallimusiikki.net

Sabaton: "Coat Of Arms".

  • Julkaistiin perjantaina 25.12.2009.
  • Luettu 3317 kertaa
  • Bändit:

Sabaton-yhtyeen albumin "Coat Of Arms" etukannessa koristeellinen kellertävä ja liekehtivä lintusymboli. Lintu levittää symmetrisesti siipensä vasemmmalle ja oikealle. Sabatonin logo kuvan yläosassa ja alaosassa vaakunamaisen symbolin päällä lukee äänitteJulkaistaan keväällä

Sota-aiheisia lauluja tekevä Sabaton ilmoitti 23. päivä kutsuvansa seuraavaa studiolevyään nimellä “Coat Of Arms”. Ruotsalaisbändi kertoo tämän levyn ilmestyvän jossain vaiheessa ensi vuoden kevättä Nuclear Blast Recordsin myötävaikutuksella. Ryhmän jo viides pitkäsoitto tulee olemaan seuraaja viime vuonna julkaistulle “The Art of War” -levylle. Uutukaiskiekolta voi käydä kuuntelemassa minuutin pituisen ja demotasoisen ääninäytteen siirtymällä suoraan tänne.

Sabatonin “The Art of War” ilmestyi toukokuussa 2008 Black Lodge Recordsin voimin. Tämän albumin nimenä bändi käyttää Sun Wu –nimisen henkilön väitetysti kirjoittaman Sodankäynnin taito -kirjan englanninkielistä nimikettä. Sabatonin albumi kertoo lauluja 2. maailmansodasta. Yhtye pui biisissä “Talvisota” myös Suomen samannimistä sotaa vuodelta 1939.

Power metallia soittava Sabaton ilmoitti marraskuussa julkaisseensa 10 vuoden aikana yhteensä neljä albumia, mutta nyt alkaneen uuden uljaan aikakauden kun bändi sai levytyssopimuksen maailman suurimmalta heavy metallin julkaisemiseen erikoistuneelta levy-yhtiöltä, Nuclear Blast Recordsilta. Levymerkki aikoo julkaista Sabatonin seuraavan studio-opuksen ensi vuoden keväällä. Levy-yhtiön väki hehkuttaa Sabatonin olevan lupaavimpia metallibändejä tällä hetkellä. Huolimatta siitä, että ruotsalaisryhmä on jo neljä albumia saanut julkaistua, bändiä ei harmillisesti ole vielä saatettu sen ansaitsemaan maineeseen, mutta tämä tulee muuttumaan nyt kun Nuclear Blast on sen tukena.

Sabaton on:

  • Joakim Brodén (laulu)
  • Oskar Montelius (kitarat)
  • Rikard Sundén (kitarat)
  • Daniel Myhr (kosketinsoittimet)
  • Pär Sundström (basso)
  • Daniel Mullback (rummut)

Suomen Talvisodastakin laulanut Sabaton perustettiin vuonna 1999. Tuolloin kaksi miestä päätti perustaa yhtyeen. Sen ensimmäinen hedelmä oli vuonna 2001 ilmestynyt albumi “Fist for Fight”. Sitä seurasi sotalauluja sisältävä “Primo Victoria”. Myöhemmin bändi on julkaissut albumillisen verran musiikkia suurinpiirtein vuoden välein.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.