Metallimusiikki.net

Satyricon: "The Age Of Hero".

  • Julkaistiin lauantaina 30.08.2008.
  • Luettu 2062 kertaa
  • Bändit:

Satyriconin "The Age Of Hero" -albumin kansitaide. Kuvassa varjojen peittämänä suuri musta korppi, joka levittelee siipiään uhkaavan taivaan alla. Korppi katsoo kohtisuoraan. Satyriconin pahamainen logo kuvan alaosassa keskitettynä vaaleanharmaalla värillAlbumin kansitaide

Norjalainen black metallin yksi menestyneimmistä toimijoista, Satyricon , julkaisee jälleen uutta musiikkia, mutta tällä kertaa täyspitkän studiorykäisyn verran. “The Age Of Nero” -niminen albumi julkaistaan levy-yhtiö Roadrunner Recordsin kautta 3.11.2008. Albuminsa yhtye kävi nauhoittamassa osittain suuren meren toisen puolen, nimittäin Yhdysvaltojen Kaliforniassa, sijaitsevassa Sound City -studiossa, jossa myös raskasta rokkia räimivä Metallica kävi ikuistamassa uuden “Death Magnetic“ -albuminsa. Satyriconin “The Age Of Hero” on seuraaja bändin vuonna 2006 luomalle ja julkaisemalle “Now, Diabolical” -levylle.

Satyriconin vokalisti Satyr, eli Sigurd Wongraven, kertoi hiljattain maanmiestensä omistamalle päivälehti VG:lle antamassaan lausunnossa, että Toolille sekä Queens of the Stone Agelle töitä tehnyt Joe Barresi autti tuottamaan Satyriconin uuden albumin. Satyrin mukaan Joe osallistui albumin luomistyöhön, mutta ei toiminut varsinaisesti tuottajana, sillä Joeta käytettiin lähinnä välikäden roolissa — Satyr sanoi minkälaista meininkiä hän halusi kuulla ja Barresi pyrki toteuttamaan sen teknisen osaamisensa rajoissa.

“The Age Of Nero” -albumin kappaleet:

  1. Commando
  2. The Wolfpack
  3. Black Crow On A Tombstone
  4. Die By My Hand
  5. My Skin Is Cold (albumiversio)
  6. The Sign Of The Trident
  7. Last Man Standing
  8. Den Siste

Bändi aikoo siirtyä Euroopan-kiertueelle kuluvan vuoden syksyllä. Kiertue käynnistyy 12. marraskuuta Norjan Stavangerista ja päättyy Hampuriin, Saksaan, 20. päivä joulukuuta. Kaikkien keikkojen avaajana toimii thrash metallia tarjoava brittiyhtye Evile. Satyricon vastaavasti tukee brittiryhmä Cradle Of Filthiä bändin siirtyessä tammi-helmikuussa tien päälle Pohjois-Amerikassa. Satyricon onkin hiljattain täydentänyt keikkakokoonpanonsa rivejä värväämällä kaksi uutta jäsentä. Rytmikitaraa live-esiintymisissä lurittelee ranskalainen Gildas Le Pape, joka on aikaisemmin kunnostautunut black ja thrash metallin lisäksi myös jazz-projekteissa vuosien aikana. Satyriconin keikkabasistina soittaa ruotsalainen Victor Brandt. Hän toimii vakituisesti jäsenenä death metal -yhtye Dominionissa sekä Total Jävla Mörkerin remmissä. Victorin kuritusta kuullaan lisäksi Satyriconin uusimmalla EP-lohkaisulla, nimeltään “My Skin Is Cold“. EP-levy julkaistiin Euroopassa 2. kesäkuuta. Kappaleesta lasketaan albumiversio uudelle “The Age Of Hero” -kiekollekin. Kesäkuinen “My Skin Is Cold” -levy julkaistiin 7”-vinyylisinglenä ja varustettiin viisi kappaletta sisältävällä CD-levyllä. Tavanomaista CD-versiota levystä ei julkaistu. Kiekko julkaistiin Roadrunner Recordsin kautta muualla maailmassa. Vain Norjassa kiekon julkaisusta vastaa yksinoikeudella Satyriconin uusi tuttavuus, Indie Recordings.

Satyricon kiertueella:

  • 10. lokakuuta 2008: Notodden (Motstøy, Norja)
  • 12. marraskuuta 2008: Folken (Stavanger, Norja)
  • 13. marraskuuta 2008: Hulen (Bergen, Norja)
  • 14. marraskuuta 2008: Sentrum Scene (Oslo, Norja)
  • 15. marraskuuta 2008: Samfundet (Trondheim, Norja)
  • 19. marraskuuta 2008: Waterfront (Rotterdam, Alankomaat)
  • 20. marraskuuta 2008: Melkweg (Amsterdam, Alankomaat)
  • 22. marraskuuta 2008: Antipode (Rennes, Ranska)
  • 23. marraskuuta 2008: Locomotive (Pariisi, Ranska)
  • 24. marraskuuta 2008: Barfly (Birmingham, Iso-Britannia)
  • 25. marraskuuta 2008: Cockpit (Leeds, Iso-Britannia)
  • 26. marraskuuta 2008: ULU (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 27. marraskuuta 2008: Hof ter Lo (BE Antwerp, Belgia)
  • 29. marraskuuta 2008: Epicerie Moderne (Lyon, Ranska)
  • 30. marraskuuta 2008: Le Romandie (Lausanne, Sveitsi)
  • 1. joulukuuta 2008: Salzhaus (Winterthur, Sveitsi)
  • 2. joulukuuta 2008: Alcatraz (Milano, Italia)
  • 3. joulukuuta 2008: Alpheus (Rooma, Italia)
  • 4. joulukuuta 2008: Media Park (Ljubljana, Slovenia)
  • 5. joulukuuta 2008: Boogaloo (Zagreb, Kroatia)
  • 6. joulukuuta 2008: Gasometer (Wien, Itävalta)
  • 7. joulukuuta 2008: Futurum (Praha, Tsekki)
  • 8. joulukuuta 2008: WZ (Wroclaw, Puola)
  • 9. joulukuuta 2008: Progresja (Varsova, Puola)
  • 10. joulukuuta 2008: Columbia Club (Berliini, Saksa)
  • 13. joulukuuta 2008: Satan’s Convention (Lengerich, Saksa)
  • 13. joulukuuta 2008: Satans Convention (Lengerich, Saksa)
  • 14. joulukuuta 2008: Batsckapp (Frankfurt, Saksa)
  • 16. joulukuuta 2008: Röhre (Stuttgart, Saksa)
  • 17. joulukuuta 2008: Garage (Saarbrücken, Saksa)
  • 18. joulukuuta 2008: Metropolis (München, Saksa)
  • 19. joulukuuta 2008: Easy Schorre (Halle, Saksa)
  • 20. joulukuuta 2008: Knust (Hampuri, Saksa)

Satyricon on:

  • Satyr (laulu, kitarat, basso ja kosketinsoittimet)
  • Frost (rummut)
  • Azarak (live-esiintymisissä kitara)
  • Jonna Nikula (live-esiintymisissä kosketinsoittimet)
  • Victor Brandt (live-esiintymisissä basso)
  • Gildas Le Pape (live-esiintymisissä kitara)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.