Modernin metallin parissa toimvia Sonic Syndicate paljasti eilen perjantaina uuteen “We Rule The Night” -albumiinsa liittyviä yksityiskohtia, kuten sen kappalelistan ja julkaisupäivämäärän. Yhtye suunnittelee teoksen julkaisemista Euroopassa perjantaina 28. toukokuuta. Yhteensä 11 uutta biisiä sisältävä teos julkaistaan Nuclear Blast Recordsin kautta. Teoksella kuullaan ensimmäistä kertaa yhtyeeseen vuonna 2009 liittynyttä Jonathani Biggsiä, jonka saapuminen täydennysmieheksi inspiroi bändiä luomaan musiikkia aivan uudella tavalla. Sonic Syndicaten mukaan tämän albumin tekeminen oli hauskempaa kuin sen edeltäjien luominen. SS-miehet mieltävät “We Rule The Night” -kiekon jännittävimmäksi albumikseen tähän mennessä.
Ruotsalais-englantilaisen Sonic Syndicaten rivit vaeltavat huhtikuussa 2010 eri puolilla Venäjää ja Japania. Yhtyeen seuraava keikkaputki on ajoitettu käynnistymään Tallinnasta 1. huhtikuuta. Bändi esiintyy tuolloin suhteellisen nuoren rokkiklubin, Rock Cafen, lavalla ennen siirtymistä Venäjälle. Venäjän-kiertue alkaa Pietarista. Ajankohtainen keikka-aikataulu ja jonkin verran näytebiisejä bändin aikaisemmasta tuotannosta voi käydä tarkastamassa Sonic Syndicaten MySpace-sivuilta.
Uusi albumi aiotaan julkaista tavanomaisen CD-version lisäksi rajoitettuna erikoisversiona, jossa on mukaan bonus-DVD ja kaksi toistaiseksi tuntematonta bonusbiisiä. Albumin etukannessa nähtävä kansigrafiikka paljastettiin suurelle yleisölle 5. maaliskuuta. Kansikuvan toteutti Gustavo Savez. Sonic Syndicate pyysi graafikkoa luomaan sellaisen kuvan, joka on samalla synkkä ja valoisa, jotta se sopii uuden albumin nimen kanssa yhteen. Graafista ilmettä hiottiin sähköpostitse tapahtuneen kirjeenvaihdon voimin tuntikausien ajan.
Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin sonic syndicate. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.