Metallimusiikki.net

Soreption: "Deterioration of Minds".

  • Julkaistiin tiistaina 07.04.2009.
  • Luettu 1152 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalainen death metal -viisikko Soreption kieli eilen debyyttialbuminsa nimeksi valitun “Deterioration of Minds”. Se on seuraaja debyytti-EP:lle “Illuminate the Excessive”. Yhtye on päättänyt jatkaa ensimmäisellä albumillaan ensimmäisen EP:nsä esittelemää tapaa nimetä kiekon kappaleet. Esikoislevyn soittolistalla kuullaan kappaleet “1”, “2”, “3” ja “4”, joten uuden albumin kappaleiden nimet ovat numeroita välillä 5–12. Yhtye päätti ryhtyä tekemään suurta numeroa tammikuun alussa Sidelake Studioilla. Äänitystöiden apumiehenä on tuottaja Tommy Rehn. Ainakin osa lauluraidoista nauhoitettiin Blue Oyster Studioilla Ruotsin Sundsvallissa. Lopputuote on tarkoitus tuupata ihmisten ilmoille kesällä 2009.

“Deterioration of Minds” -albumin kappaleet:

  1. 5
  2. 6
  3. 7
  4. 8
  5. 9
  6. 10
  7. 11
  8. 12

Soreptionin levytysuran ensimmäinen kiekko, EP-lätty “Illuminate the Excessive”, julkaistin viime vuoden kesäkuussa Cube 1 Recordsin toimesta. Opsu nauhoitettiin, miksattiin ja tuotettiin Sidelake Studioilla Tommy Rehnin ja hänen veljensä Chris Rehnin kanssa. Rehn myös loi EP:n kansitaiteen. Rehnin veljekset soittavat metallia sellaisessa soitinyhtyeessä kuin Angtoria.

Soreption on:

  • Fredrik Söderberg (laulu)
  • Anton Svedin (kitarat)
  • Stefan Nordlander (kitarat, sessiojäsen)
  • Rickard Persson (basso)
  • Tony Westermark (rummut)

Yhtye perustettiin loppuvuodesta 2005. Bändi uskoo kykenevänsä tarjoamaan teknisen death metallin piiriin raikkaan tuulahduksen. Soreptionin vahvuuksiksi listataan kirurgisen tarkka täsmällisyys, uniikki ja teknisesti kehittynyt kitarariffittely, jota naamalle pyrkivät brutaalit vokaaliosuudet kuorruttavat.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.