Alankomaalainen Devious (www.devious.nl) laittoi huhtikuussa kotisivuillaan tulevan EP-levynsä avauskappaleen "One Man Horde" kuunneltavaksi alusta loppuun. Maaliskuussa yhtye laski nettiin katseltavaksi EP-levynsä kansitaiteen. Se näkyy oikealla puolen. Kiekko ilmestyy 11. päivä kuluvaa kuukautta metallikoteloon paketoituna "Wolfhagen"-nimisenä levynä. Sillä kuullaan ensimmäistä kertaa vokalistina Dennis Lusseveldiä ja basistina Asphyx-yhtyeessäkin nimeään tunnetuksi tehnyttä Alwin Zuuria. Bändi kuvailee äänitettään raskaaksi, groovaavaksi ja melodiseksi vuoden 2012 metalliksi, johon on sullottu klassisiakin vaikutteita. Kiekon soittolista käsittää viisi aivan uutta kappaletta, sekä kaksi vanhempaa, mutta aikaisemmin julkaisematonta, bonuskappaletta.
13.–14.7.2012 järjestettävän Suonenjok’ Rokin ohjelma alkaa olemaan loppusilausta vaille valmis. Viimeisinä, muttei todellakaan vähäisimpinä, ohjelmaa täydentävät legendaarinen skankkaavasta rockabilly-meiningistä tunnettu The Francine, Ylä-Savossa 1990-luvulla perustettu punkkiretkue Hedelmäpommi, kuopiolainen brittihenkinen poprock-yhtye Perk, Rautalammin progeskenen ykkönen Makrofagi, perinteisempää thrash metallia paahtava Sakreme sekä stadin tiukin mimmigaragerock-kokoonpano Revenge of the Boot.
Julkaistaan 15.5.2012
Perinteistä hevimetallia soittava kreikkalaisyhtye Marauder (www.marauder.gr) uutisoi tuovansa 15. toukokuuta esiin uuden albumin tuoreen yhteistyökumppaninsa Pitch Black Recordsin avulla. Albumi valmistui jo viime vuoden syyskuussa ja sen jälkeen viisikko ryhtyi etsimään sille sopivaa julkaisijaa. Yli 22 vuoden ajan toiminut metalliryhmä päätyi Pitch Black Recordsille. Hellaksesta käsin toimiva Marauder perustettiin vuonna 1990 ja jo pian sen jälkeen Pitch Blackin omistaja, Phivos Papadopoulos, pyysi yhtyeeltä demokasettia kuunneltavaksi. Nyt levy-yhtiö katsoi tulleen sopiva hetki toivottaa Marauder tervetulleeksi rosteriin ja hankkia yhtyeelle niin paljon tunnustusta kuin suinkin mahdollista.
Julkaistaan 1.6.2012
Death metallia tekevä Insision (www.insision.com) juhlistaa vuona 1997 startannutta uraansa tuomalla kesäkuussa esiin kokoelma-albumin "15 Years of Exaggerated Torment". Sen kansitaide on indonesialaisen Rianin toteuttama. Kannen takaa löytyy tupla-CD, joka viimeisteltiin Tukholmassa sijaitsevassa Off Beat Studion tiloissa yhdessä Anders Ericssonin kanssa. Kokoelma ilmestyy 25. toukokuuta Yhdysvaltojen Maryland Deathfestissä ja täällä Euroopassa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Julkaisemassaan lausunnossa Insision toteaa olevansa ylpeä siitä, että bändin toiminta on jatkunut näinkin pitkään. Nyt ryhmä säveltää biisejä seuraavaa täyspitkää albumiaan varten. Sen nauhoitusvaiheen alkamista ei ole vielä päätetty.
Julkaistaan
Yhdysvaltalainen hardcorea tekevä Vext paljasti ensimmäisen EP-levynsä kansitaiteen. Kansikuva näkyy oikealla puolen. Levyn nimeksi annettiin "Impermanence". Sillä kuullaan kitaristivirtuoosi Angel Vivaldia, edesmenneen Mutiny Within -yhtyeen kokoonpanosta basistina Andrew Jacobsia ja rumpalina Bill Forea, sekä melodeathia takovan_Divine Heresyn_ ja Snotin joukoissa vaikuttavaa vokalistia, Tommy Vextiä. Nelikko ei ole vielä paljastanut milloin EP ilmestyy ja mitä kaikkia biisejä se tulee sisältämään. Sillä kuullaan ainakin "In The End" -niminen ralli, sillä se on asetettu kuunneltavaksi nettiin.
Julkaistaan 2.7.2012
Ruotsalais&ndash,suomalainen kuolonmetallibändi Miseration julkistaa uuden studiolevynsä eri puolilla Eurooppaa kesä–heinäkuussa. Kiekko ilmestyy Skandinaviassa heinäkuun toisella viikolla. Albumi on nimeltään "Tragedy Has Spoken". Sen soittolistan antia ei ole vielä paljastettu. Miserationin uusin albumi on seuraaja loppuvuodesta 2009 julkaistulle "The Mirroring Shadow" -opukselle. Järjestyksessä kolmannella pitkäsoitolla käsitellään ihmishistorian merkittävimpiä tragedioita, kuten luonnonmullistuksia ja onnettomuuksia, sekä eräitä ihmisten tarkoituksella aiheuttamia vastoinkäymisiä. "Tragedy Has Spoken" -kappaleiden sanoitukset kirjoitti albumin kansitaiteen toteuttaneen graafikon, Pär Johanssonin, yhdessä Miserationin vokalistin, Christian Älvestamin, seurassa.
Julkaistaan 29.6.2012
Muinaisesta Egyptistä kertova Nile (www.nile-catacombs.net) kertoo julkistavansa kesäkuun loppuvaiheilla "At the Gate of Sethu" -albumin. Se tulee olemaan yhtyeen seitsemäs täyspitkä albumi ja seuraaja loppuvuodesta 2009 ilmestyneelle "Those Whom the Gods Detest" -albumille. Death metallia tekevä Nile purkitti levynsä Neil Kernonin kanssa, kuten aikaisemmankin albumin kohdalla. Oikealla puolen näkyvä kansitaide on Seth Siro Antonin toteuttama kuva. Bändin keulahahmo Karl Sanders kertoo Antonin valitun, koska hän on fanittanut Septicfleshiä. Saman graafikon kuvituksia nähdään myös Septicfleshin levyissä. Sanders katsoo tämänkertaisen kuvituksen heijastavan hyvin Nilen synkempää puolta ja soundia, musiikkia ja ideoita.