Metallimusiikki.net

High Hypnotic: "Lifeless"

  • Demoarvostelu julkaistiin torstaina 30.12.2010.
  • Ei saa kommentoida!
  • Luettu 1831 kertaa
  • Bändi:

High Hypnotic on modernia metallia soittava retkue, joka tulee Kouvolasta. Bändi on ollut kasassa vuodesta 2004, ja nykyisellä kokoonpanolla 2008 lähtien. Arvosteltavaksi annettu levy on jo bändin viides demo. Yhtye on harpannut aimo kukonaskeleen eteenpäin kuluneena vuonna 2010, muun muassa lisääntyneen keikkakysynnän, ja "Kellareista Manskille" -bändikisan voiton myötä. Laittakaamme levy pyörimään!

Pojot: 4/5

Linkit:

"The Time is Right Now" avaa pelin komeasti. Laulu on mielenkiintoisesti miksattu, ja se erottuu myös kiitettävästi. Muutenkin biisissä on melodiaa ja vaihtelevuutta riittävästi. Lisäksi rummut ja kitarat luovat keskenään mielenkiintoisia sekvenssejä. Erittäin hieno biisi!

"Lifeless" jatkaa samoilla linjoilla. Kokonaisuutena miksausta voi pitää erittäin onnistuneena ja soundeja rankkoina. On myös miellyttävä huomata, että biiseihin on kuhunkin ahdettu enemmän, kuin vain se yksi idea. Tällä tavalla saadaan aikaan mielenkiintoista musiikkia. Bändi soittaa myös melko yhtenäisesti. Taustalaulujakin on käytetty vähän, mutta oikeissa paikoissa.

"Dreams" kohoaa ehkä levyn kauneimmaksi kukkaseksi. Jatkuva rytminen leikittely, ja laulutyylien vaihtelu takaa sen, että kyllästymään ei pääse. Myös melodiallisesti tämä kantaa hyvin. Vaikka levy on taiten ja harkiten tehty, on se myös oivaa biletys metallia, suoraan alan kärkikaartiin.

Ainoana miinuspuolena on, että tekstejä ei ole mukana. Olen sanonut 100 kertaa, ja sanon edelleen: laittakaa armaat soittajat biisienne tekstit mukaan! En oikein osaa sanoa, mitä tässä voisi parantaa. Biisit ovat hyvin kantavia ja eheitä kokonaisuuksia. Niissä on paljon melodiallista poweria. Toivon bändin pystyvän pitämään tasonsa myös uusissa biiseissä ja saamaan rutosti keikkoja, koska juuri keikoilla yhtyeen potentiaali mitataan!

Levyn biisit:

  1. The Time is Right Now
  2. Lifeless
  3. Dreams

High Hypnotic on:

  • Sami Kujala (laulu)
  • Eza Viren (kitara)
  • Ossi Viren (kitara)
  • Matti Huopainen (basso)
  • Mikko Huopainen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Arvostelun High Hypnotic: "Lifeless" yhteenveto: Jouni Kautto julkaisi arvostelun 30.12.2010 ja antoi pisteet 4/5.

Kommentointi on vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!