Metallimusiikki.net

Human Waste Disposal Unit: "Bullshit Generator"

Human Waste Disposal Unit, eli HWDU, on vuonna 2006 perustettu metalliyhtye, joka pitää majaansa Pohjois-Savossa. Bändi on julkaissut aiemmin jo kaksi demoa ja osallistunut myös aktiivisesti bändikisoihin. Bändiläiset itse eivät koe kuuluvansa mihinkään genreen, mutta omasta mielestäni tämä on progehtavaa death metallia. Biiseissään soittajat viljelevät, ainakin omien sanojensa mukaan, savolaista kieroutta monimutkaisten sävellysten muodossa. Millaista tällainen musiikki voi olla, kuunnellaanpa!

Pojot: 3/5

Levy alkaa varsin tanakalla tykityksellä. Äänimaailma on jostain syystä kovin "diskanttivoittoinen", joskin esimerkiksi kitarat soundaavat todella hyviltä. Musiikki on death metal -vaikutteista. Biiseissä on suhteellisen paljon koukkuja, jotka saavat musiikin kuulostamaan melko progevaikutteiselta. Laulu jää jonkin verran taka-alalle, joka on surullista, semminkin kun teksteihin kerrotaan panostetun oikeaa asiaakin.

Jonkinlaista vauhtia toivon enemmän, sillä esimerkiksi "Illusion of Perseverance" jää hieman lähtökuoppiin, vaikka kaikenlaista rytmistä ja muuta kikkailua piisaa kotitarpeiksi. Ehkä syy on juuri siinä, että selkeä melodiallinen linja hajoaa liiaksi. "Empty Chair" -biisin kohdalla musiikissa on myös mättöosuuksia, jotka kuljettavat biisiä heti paremmin eteenpäin. Itse en ole mikään progediggari, ja onkin todettava, että tällaisen musiikin ystävät saavat tästä levystä varmasti enemmän kiksejä!

"Wastelands"-biisissä laulaja yltää todelliseen karjuntakliimaksiin, mutta muutoin akustinen progeilu alkaa ottaa todella kalloon. Mutta taitojahan näillä soittajilla piisaa. "Deviated"-raidassa saadaan viimeinkin vaihde silmään. Meno on rankkaa: kunnon nopeaa mättöä ja örinää. Ei ehkä pyörän keksimistä uudelleen, mutta aina niin ihanaa. Tämä on levyn parhaimmistoa. Myös kitaristit pääsevät loistamaan tässä hengentuotteessa. "Snakes and Ladders" on myös aika ajoin kehityskelpoista menoa.

"Rational Animal" tarjoaa mukavia sävyjä, menettämättä kuitenkaan munaskuitaan. Melko moniulotteinen ja loistava biisi! Kaikkiaan ehkä levyn paras kappale. "About to Crash" on myös ihan kelvollinen mättö. Levyn päättävä "Void" taas on akustisuudessaan aika pliisua soinnuttelua, joka menee aivoihin, ja poistuu sieltä jälkiä jättämättä.

Kaiken kaikkiaan tästä on sanottava, että bändiläiset eivät ole valinneet mitään helppoa keskitietä, ja ovat varmasti tosissaan oman musiikkinsa kanssa. Biiseihin pitäisi saada lisää sellaista sävykkyyttä ja kuulijaan iskevää voimaa, jota on esimerkiksi aikaisemmin mainitussa "Rational Animal" -biisissä! Paljon keikkoja ja virikkeitä biisien tekoon toivotan.

Levyn biisit:

  1. Exhausted Soul
  2. Illusion of Perseverance
  3. Empty Chair
  4. Wastelands
  5. Deviated
  6. Snakes and Ladders
  7. Bullshit Generator
  8. Drifter
  9. Rational Animal
  10. About to Crash
  11. Void

Human Waste Disposal Unit on:

  • Matti Nuutinen (kitara ja laulu)
  • Erno Närhi (kitara ja laulu)
  • Henri Hänninen (basso ja laulu)
  • Erkka Närhi (rummut)
Tietoa julkaisusta

Arvostelun Human Waste Disposal Unit: "Bullshit Generator" yhteenveto: Jouni Kautto julkaisi arvostelun 23.12.2010 ja antoi pisteet 3/5.

Kommentointi on vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!