Metallimusiikki.net

Trakooma: "Demented Brutality"

  • Demoarvostelu julkaistiin keskiviikkona 18.05.2011.
  • Ei saa kommentoida!
  • Luettu 3104 kertaa
  • Bändi:

Kellokosken suunnalta ponnistava, vuonna 2008 alkunsa saanut Trakooma-yhtye on julkaissut ensimmäisen kokopitkän albuminsa. Alunperin suomen kielellä aloittanut viisikko teki muutoksia musiikkiinsa vuonna 2010. Kieli vaihtui englanniksi, ja musiikkiin lisättiin melodisuutta, säilyttäen kuitenkin meiningin teknisenä ja aggressiivisena. Kuunnellaanpa, millainen vaikutelma tuli.

Pojot: 5/5

"Six Feet of Shame" aloittaa levyn verevästi. Tyyli on mukavan riffivetoista deathia. Sovituksellisesti materiaali on monipuolista, ja yhteen biisiin on ahdettu kiitettävästi vaihtelua. Sounditkin ovat hyvät, eikä demolevyillä monesti esiintyvää epäselkeyttä ole havaittavissa.

En ole pitkään aikaan tavannut näin hyvää kahden kitaristin työskentelyä. Rumpalikin paukuttaa varsin antaumuksella ja nopeasti. Varsinkin "Disillusion"-biisissä rumputyöskentely nousee uusiin sfääreihin. Tämä biisi on muutenkin levyn parhaimmistoa. Kovaa kohkaavaa ultrametallia, jota suosittelen kaikille rankan menon ystäville.

"Hold Your Hate" jatkaa samoilla linjoilla miltei vieläkin rankemmin. Hienoa on, että kaikki instrumentit erottuvat hyvin, mutta meno on silti yhtenäisen ja rankan kuuloista. Miksaajana toimineelle, bändin kitaristi Samu Pasaselle, sietäisi antaa palkintopysti, semminkin kun äänitys ja miksaus on tehty omissa ympyröissä. Hienoa jälkeä! Samulla on todella näkemystä.

"Tormented By Disbelief" -biisissä laulussa kuullaan hienoa vaihtelua ja nyansseja. Kappaleena tämä on ehkä hieman melodisempi kuin muut, mutta ei pieni "herkistely" haittaa ollenkaan. Vaikka biisit ovatkin periaatteessa samasta muotista, yhtye onnistuu tekemään jokaisesta omanlaisensa, eikä pitkästymään pääse.

Lopuksi totean, että tämä on paras levy pitkään aikaan, ja jälki on komeaa. Biisit kulkevat loistavasti, ja ilmentävät bändin rankkaa, mutta teknisesti taidokasta osaamista. Suositellaan kaikille hyvän suomalaisen metallin ystäville!

Levyn kappaleet:

  1. Six Feet of Shame
  2. Demented Brutality
  3. Disillusion
  4. Hold Your Hate
  5. Tormented by Disbelief
  6. Lost and Confused
  7. Conducting From The Grave

Trakooma on:

  • Kristo Sundström (laulu)
  • Kim Tuominen (kitara)
  • Samu Pasanen (kitara)
  • Panu Pasanen (basso)
  • Sami Mäntylä (rummut)
Tietoa julkaisusta

Arvostelun Trakooma: "Demented Brutality" yhteenveto: Jouni Kautto julkaisi arvostelun 18.05.2011 ja antoi pisteet 5/5.

Kommentointi on vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!