Metallimusiikki.net

Huomioi, että tämä on sivu 263 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.

Chain Reaction: "Cutthroat Melodies".

  • Julkaistiin tiistaina 21.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 802 kertaa
  • Bändit:

Puolalainen thrash metal -yhtye Chain Reaction (www.chainreaction.pl) teki hiljattain selväksi julkaisevansa pian uuden albumin huolimatta siitä, että debyyttialbumi "Vicious Circle" julkaistiin vasta aivan hiljattain. Uuden albumin nauhoitusvaiheet ovat tähän mennessä jo loppumetreillä. Lopputuote tullaan puklaamaan fanikunnan korville kesäkuussa, ellei yllättäviä ongelmia ilmene. Uutukaislevyn työnimi on "Cutthroat Melodies". Sille sullottavat sävellykset ovat valtaosin valmista kauraa, mutta ainakin jonkin verran lauluosuuksia on tarkoitus vielä työstää. Debyyttialbuminsa bändi nauhoitti ja miksautti Tomasz "Zed" Zalewskin valvonnassa Zed Studion tiloissa, jossa myös uuttakin albumia luodaan. Esikoisalbumi ilmestyi maaliskuussa 2009.

Lue koko julkaisu…

Unanimated: "In The Light of Darkness (The Covenant of Death)".

  • Julkaistiin tiistaina 21.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 779 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan huhti-toukokuussaUnanimatedin albumin "In The Light of Darkness (The Covenant of Death)" kansikuva on lähes täysin tummanruskea plakaatti, jonak keskellä mustan ympyrän sisällä yhtyeen risuinen logo ja sen alla pienellä präntillä albumin nimi.

Ruotsin pääkaupungissa päämajaansa pitävä Unanimated julkaisi kuluneena viikonloppuna koko uusimman albuminsa kuunneltavaksi virallisten MySpace-sivujensa musiikkisoittimessa. Jo aikaisemmin maaliskuussa pelimannit panivat MySpace-sivuilleen kuunneltavaksi kappaleen "Serpents Curse". Melodista death metallia sisältävä äänite on nimeltään "In The Light of Darkness (The Covenant of Death)". Siitä prässätään perinteinen CD-versio jossain vaiheessa huhti-toukokuuta levy-yhtiö Regain Recordsin toimesta. Tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon. Edellisen kerran tämä ruotsalainen supermetalliryhmä julkaisi albumin vuonna 1995. Unanimatedin joukot luovat musiikkiaan verkkaiseen tahtiin osaksi sen syyn johdosta, että bändin jäsenet viettävät valtaosan ajastaan mm. Entombedin ja Dismemberin joukoissa.

Lue koko julkaisu…

Mardukilta albumi syyskuussa.

  • Julkaistiin maanantaina 20.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1354 kertaa
  • Bändit:

Black metallia soittava ruotsalaisbändi Marduk (www.marduk.nu) ilmoitti aikaisemmin menneen viikon puolella siirtyvänsä toukokuussa 2009 studioon nauhoittamaan jälleen uutta albumia. Yhtyeen uran yhdestoista albumi on tarkoitus purkittaa Ruotsin Norrköpingissä sijaitsevassa Endarkerin studiossa ja julkaista syyskuussa Regain Recordsin toimesta. Maailmankiertue seuraa välittömästi albumin ilmestymistä. Keikkaputken bändi kaavailee aloittavansa Euroopasta. Reissun koetaan nimellä "Funeral Nation 2009/2010". Jo ennen uuden studioalbumin ilmestymistä yhtye soittaa pitkän liudan live-esiintymisiä Yhdysvaltojen ja Kanadan maaperällä touko-kesäkuussa. Syksyllä ilmestyvän levyn nimeä tai kappalelistaa ei ole toistaiseksi tiedossa.

Lue koko julkaisu…

Obituary: "Darkest Day".

  • Julkaistiin maanantaina 20.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1110 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 30.6.2009Obituaryn albumissa "Darkest Day" piirros apokalyptisesta maisemasta. Kuvan keskellä suuri eloton puunranka, jossa matelee vihreä lohikäärme ja verenpunaista verta sekä muuta suolenkappaletta puun päällä. Taivas on taustalla vihertävä ja uhkaavan tumma.

Yhdysvaltalainen Obituary (www.obituary.cc) uutisoi albuminsa "Darkest Day" saapuvan päivänvaloon kesäkuun 30. päivä Candlelight Recordsin julkaistua sen. Kuolonmetallikomppanian keulahahmo, laulaja John Tardy, uskoo tämän levyn olevan erittäin sairas ja odottavansa kovasti sen ryömimistä faniensa korviin kesällä. Tämänkin albumin kansitaiteen loi Andreas Marschall. Sama mies on aikaisem Samansuuntaisia ajatuksia ovat esittäneet myös kitaristi Ralph Santolla, joka painottaa tämän tekeleen sisältävän raskaita riffejä, hänenkin suosikkejaan.min toteuttanut julkaisujen "The End Complete", "Frozen in Time" ja uuden "Xecutioner’s Return" kansigrafiikat. Varhaisen Obituaryn tuotannon valittuja paloja on pantu bändin MySpace-sivuille kuunneltavaksi.

Lue koko julkaisu…

Artillery: "When Death Comes".

  • Julkaistiin maanantaina 20.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 969 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan kesäkuussaAlbumin "When Death Comes" etukansi on sinisävyinen ja siinä näkyy savun seassa ihmisen pääkalloja muistuttavia hahmoja. Kuvan yläosassa vasemmalla sinisen hevosen selässä luurankomies. Oikeassa yläkulmassa keltaisella värillä Artilleryn logo. Alaosassa g

Tanskalainen thrash metallia räimivä Artillery (www.stutzer-music.com) on paljastanut kutsuvansa levytysuransa viidettä tuotetta, studioalbumia, nimellä "When Death Comes". Pahaenteisesti nimetty levy julkaistaan ensimmäisenä Euroopassa kesällä 2009. Heinäkuussa albumi rantautuu myös Japanin saarille puolalaisen Metal Mind Productionsin julkaisemana. Japanilaiselle fanikunnalle julkaistavassa versiossa kuullaan bonusbiisit "Refuse To Live — Part II" ja "Chaos Ride". Pitkäikäinen metallibändi kävi purkittamassa uutukaisensa kööpenhaminalaisen Medleyn studioilla tuottaja Søren Andersenin kanssa. Albumin ilmestymisen yhteydessä tullaan todennäköisesti julkaisemaan musiikkivideo kappaleesta "10,000 Devils", jonka bändi kävi kuvaamassa viime viikon torstaina.

Lue koko julkaisu…

Entwinen keikkabussi paloi.

  • Julkaistiin sunnuntaina 19.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 2527 kertaa
  • Bändit:

Kuva: Jani MahkonenKuvassa lauma miehiä ja oikeassa laidassa yksi nainen. He ovat kellertävän liekehtivän röykkiön äärellä. Kuvan tausta on tumma, osittain musta.

Lahtelainen goottimetallin superryhmäksi itseään kutsuva Entwine (www.entwine.org) menetti lauantaina aamulla Hyvölän maatilamatkailun pihamaalla keikkabussinsa ja kaiken linjurin sisällä olleen. Tulet veivät bändin soittovehkeet. Ihmisuhreilta vältyttiin täpärästi. Bussinkuljettaja oli nukkumassa ajoneuvon sisällä, mutta pääsi onnekseen pakenemaan hornankattilasta ilman mainittavia vammoja. Tulipalo aiheutti Entwinelle arviolta 50 000 euron vahingot, sillä varsinaisen linja-auton mukaan meni kaikki bändin soittotavarat. Tulipalo syttyi viranomaisten tähänastisten tietojen mukaan irallisesta kaasulämmittimestä. Linjurissa ei ollut palovaroitinta. Kuva ilmiliekeissä olevasta keikkabussista löytyy täältä.

Entwine oli käynyt keikalla perjantaina 17. päivä Ähtärissä. Keikan jälkeen miehet olivat marssineet läheiseen majataloon nukkumaan. Autoon jäi yöksi vain kuljettaja nukkumaan.

Lue koko julkaisu…

Rev 16:8 vaihtoi vokalistiaan.

  • Julkaistiin sunnuntaina 19.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 809 kertaa
  • Bändit:

Tukholmalainen Bloodshed-yhtyeenä aikaisemmin tunnettu Rev 16:8 ilmoitti lauantaina päättäneensä vaihtaa vokalistiaan. Suutansa soittanut Themgoroth nakattiin leiristä ulos henkilökohtaisten syiden johdosta. Themgoroth lauloi aikaisemmin Dark Funeralissa, mutta hoitaa näinäkin päivinä samaa tointa myös Infernalin joukoissa. Rev 16:8 -yhtyeen keulahahmona toiminut Themgoroth päätti lopettaa uransa yhtyeessä kesken "Grand Tidal Rave" -debyyttialbumin äänitystöiden tekemistä. Albumi on tarkoitus julkaista kesäkuun 28. päivä levy-yhtiö Tempel Of Darkness Recordsin toimesta. Rev 16:8 käyttää nyt albumillaan korvaavana muusikkona kitaristiaan Talonia. Talon tullee jatkamaan vastaisuudessakin vokalistina toimimista. Yhtye julkaisi eilen 18.4. näytebiisejä tulevan albuminsa kappaleista virallisilla MySpace-sivuillaan.

Lue koko julkaisu…

1349: "Revelations Of The Black Flame".

  • Julkaistiin lauantaina 18.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1327 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 2.6.2009Verenpunaista taustaa vasten näkyy hämärästi 1349-yhtyeen logo kuvan alaosassa keskitettynä. Logon alle kirjoitettu albumin "Revelations Of The Black Flame" nimi goottilaisin kirjaimin.

Norjalainen 1349 (www.legion1349.com) aikoo julkaista lastillisen mustaa metallia kesäkuun 2. päivä. Albumin julkaisee Candlelight Records. Levy on seuraaja vuonna 2005 ilmestyneelle "Hellfire"-kiekolle. Uusin albumi on nimeltään "Revelations Of The Black Flame". Sekin nauhoitettiin, kuten kaksi aikaisempaakin albumia, Norjan Bøverbrussa sijaitsevan StudioStudio Nyhagenin tiloissa ja tämänkin levyn miksaamiseen osallistui edesmenneen Celtic Frostin keulahahmo Tom Gabriel Fischer.

Satyriconin rumpalilla varustettu 1349 uutisoi tammikuussa vievänsä viimeisimpiä silauksia albumilleen. Albumin viimeistelemisen jälkeen norjalaiset lähtivät kiertueelle Yhdsyvaltoihin ja Kanadaan helmi-maaliskuussa. 1349 kävi edellisen kerran reissussa Pohjois-Amerikan alueella viime vuoden syksyllä. Sitä ennen ryhmä soitti yhdysvaltalaiselle yleisölle yhdessä Celtic Frostin kanssa julkaistuaan studioalbuminsa "Hellfire" USA:n alueella lokakuussa 2005.

Lue koko julkaisu…

Mystic Prophecy: "Fireangel".

  • Julkaistiin lauantaina 18.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 699 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 22.5.2009Mystic Prophecy -bändin albumin "Fireangel" etukannessa harmaasävyinen valokuva ruhjoutuneesta maastosta, jossa on sekaisin risuja ja patsaita, pilvistä taivasta ja tomua. Kuvan oikeassa yläkulmassa yhtyeen nimi valkoisella värillä ja goottilaisin kirjaim

Saksalainen power metal -poppoo, joka toimii nimellä Mystic Prophecy (www.mysticprophecy.net) julkaisee kuudennen albuminsa perjantaina 22. toukokuuta Massacre Recordsin väen toimesta. Uusi albumi on seuraaja vuonna 2007 päivänvaloon tuodulle "Satanic Curses" -albumille. Uusimman albumin nauhoitustyöt käynnistyivät bändin ilmeisesti itse omistaman Prophecy Studion tiloissa viime vuoden joulukuussa. Uutukaisen nimeksi annettiin "Fireangel". Siitä julkaistaan normiversion seuraksi erikoinen digipak-painos varustettuna bonusmateriaalilta. Tätä albumia Mystic Prophecy luonnehtii sekoitukseksi vuonna 2003 ilmestyneen "Regressus"-albumin ja sitä seuranneen "Savage Souls" -levyn antia.

Lue koko julkaisu…

Eryn Non Dae.: "Hydra Lernaia".

  • Julkaistiin lauantaina 18.04.2009.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 696 kertaa
  • Bändit:

Julkaistaan 22.6.2009"Hydra Lernaia" -albumin etukannessa harmaa aavikkomainen maisema, jonka vasemmassa laidassa musta siluetti ihmisestä, jotka kävelee harmaalla aavikolla. Kuvan oikeassa alakulmassa valkoisella väirllä Eryn Non Dae. -bändin logo, jonka alla albumin nimi.

Ranskan Toulousesta saapuva Eryn Non Dae. ilmoitti aikaisemmin huhtikuussa tulevansa julkaisemaan studioalbuminsa "Hydra Lernaia" kesäkuun 22. päivä Metal Blade Recordsin kautta. Yhdysvaltoihin albumi rantautuu päivää myöhemmin. Debyyttialbumi nauhoitettiin, miksattiin ja masteroitiin Ranskan Bordeauxissa sijaitsevan ConKrete Studion tiloissa Mobon toimesta. Eryn Non Dae., joka tunnettiin aikaisemmin nimellä End., uskoo tarjoavansa musiikillaan jotain sellaista mitä on todella kaivattu metallimusiikin piireissä. Albumi on uniikki ja teknisesti taitava kokonaisuus, jota metallimusiikin kriitikoiden lienee bändin uskomusten mukaan hankala olla noteeraamatta. Yhtyeen virallisilla MySpace-sivuilla kuullaan näytebiisejä yhtyeen vuonna 2005 julkaisemalta EP:ltä.

Lue koko julkaisu…