Huomioi, että tämä on sivu 262 yhteensä 486 sivusta. Sivuston etusivulla on tuoreimmat julkaisut.
Helsingin Kaisaniemessä 26.–28. kesäkuuta järjestettävän Tuska-festivaalin lauantain ohjelmaan on lisätty pitkän linjan amerikkalainen thrash/speed metal –orkesteri Suicidal Tendencies. Mike Muirin johtama losangelesilaisryhmä on räyhännyt jo 1980-luvulta saakka. Bändin tunnetuimmat albumit ovat "How Will I Laugh Tomorrow… When I Can’t Even Smile Today", "Controlled by Hatred / Feel Like Shit… Déjá Vu", sekä "Lights, Camera, Revolution", jotka julkaistiin 1980- ja 1990-luvuilla. Lauantain ohjelmaan on lisätty myös kotimainen folk-revohka Korpiklaani, joka näin korvaa faneilleen viime vuonna kadonneiden soittimien takia perutun Tuska-keikan. Walesilainen metalcorea soittava Bullet For My Valentine on valitettavasti perunut Tuska-esiintymisensä lauantaina 27.6. levytyskiireisiin vedoten.
Kansikuva: Dennis S.
Belgialaisen death metallin kaartia edustava In-Quest (www.in-quest.be) loi uusimman studioalbuminsa valmiiksi Textures-yhtyeen Jochem Jacobsin valvovan katseen alla Split Second Soundin studioilla. Osa albumin instrumenteista, nimittäin kitara– ja bassoraidat, nauhoitettiin yhtyeen omassa kotistudiossa. Jochem Jacobs osallistui myös albumin miksaamiseen ja masteroimiseen. In-Quest kutsuu uusinta täyspitkäänsä nimellä "Made Out of Negative Matter". Se tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa kuluvaa vuotta. Yhtyeellä ei ole vielä tähän hätään käsitystä siitä, mikä levy-yhtiö tulee hoitamaan albumin julkaisemisen. Ryhmä etsiikin nyt musiikkinsa julkaisemista varten sopivaa yhteistyökumppania.
Yhtyeessä kolme jäsentä
Yhdysvalloissa vuodesta 1991 toiminut death metal -yhtye Dying Fetus (www.dyingfetus.com) tassutteli tiensä äskettäin kotikylässään sijaitsevaan Wright Way -studioon, jossa bändi nyt nauhoittaa uutta albumiaan julkaistavaksi syyskuussa 2009 Relapse Recordsin kätyreiden avulla. Uusimman levyn tuottajana toimii studion omistava Steve Wright. Albumi on seuraaja vuonna 2007 ilmestyneelle "War Of Attrition" -albumille. Dying Fetuksen kitaristi ja perustajajäsen John Gallagher kommentoi hänen sekä koko rytmiryhmän olevan erittäin täpinöissään uuden levyn luomistyön alkamisen johdosta. Uusimpiin biisehin on pantu paljon energiaa ja uhrattu runsaasti aikaa — enemmän kumpaakin kuin millään aikaisemmalla Dying Fetuksen levyllä. Tavoitteena on julkaista yhtyeen uran brutaalein albumi syksyllä.
Italialaista syntyperää oleva Natron (ww.natron.it) tiedotti keskiviikkona solmineensa slovakialaisen levy-yhtiö Metal Age Productionsin kanssa pitkäaikaisen levytyssopimuksen. Sopimus kattaa kahden seuraavan Natron-albumin julkaisemisen. Ensimmäinen osa julkaisusopimuksesta täytetään kesällä 2009, kun death metal -kööri rykäisee studioalbuminsa "Rot Among Us" ihmisten ilmoille. Albumi aiotaan julkaista kesällä ja syksyllä Natron lähtee Euroopan-kiertueelle. Uusimman kiekkonsa bändi kävi nauhoittamassa vuosi sitten, maalis-huhtikuussa 2008, Golem Dungeonin studioilla tuottaja Ottavio Marzon kanssa. Marzo on Golemin kitaristi. 11 uutta biisiä sisältävä albumi miksattiin elokuussa menneenä vuonna.
Kuva: Agnieszka Krysiuk
Puolalainen Vader (www.vader.pl) ilmoitti hiljattain tulevansa julkaisemaan uusimman albuminsa elokuun jälkimmäisellä puoliskolla, tai aivan elokuun lopussa, levy-yhtiö Nuclear Blast Recordsin avulla. Metallimiehet nauhoittavat nyt opustaan kotimaassaan Bialystokin pitäjässä sijaitsevan Hertz-studion tiloissa. "Necropolis"-nimisen albumin miksaajaksi on valittu tanskalainen Tue Madsen, joka on aikaisemmin viilannut musiikkia myös Moonspellille ja Heaven Shall Burnille. Madsen hoitaa miksaamisen Tanskan Antfarmin studioilla. Vader julkaisi hiljattain uuden osan videopäiväkirjastaan, jossa kerrotaan kiekon nauhoitusvaiheen etenemisestä, sekä soitetaanpa myös tarkoin valittuja näytteitä uusimman albumin kappaleista. Studiopäiväkirjan uusin osa, jossa on englanninkieliset tekstitykset, on katsottavissa suoraan täältä.
Julkaistaan 27.5.2009
Kesäkuussa studioalbuminsa julkaiseva folk metal -yhtye Korpiklaani (www.korpiklaani.com) pohjustaa tulevia karkeloitaan julkaisemalla uuden singlen toukokuun lopussa. Single on nimeltään "Vodka". Se sisältää useassa eri formaatissa kaksi juomalaulua, nimittäin kappaleen "Vodka" ja "Juodaan Viinaa". Single ilmestyy Suomessa Nuclear Blast Recordsin avulla 27.5., sekä digisinglenä että 7"-vinyylinä kahta päivää myöhemmin. Varsinaisen pitkäsoittonsa Korpiklaani aikoo julkaista tasan 65 päivän kuluttua, eli 26. kesäkuuta, Nuclear Blastin tuella. Uuden albumin nimi on "Karkelo" ja se nauhoitettiin pääosin Hollolan Petrax-studioiden tiloissa. Albumi on seuraaja maaliskuussa 2008 ilmestyneelle "Korven Kuningas" -albumille.
Kuva: Milena Tähkäaho
Soundholic Co. Ltd. -yhtiö on lisensoinut hard rock -bändi MoonMadnessin (www.moonmadness.fi) Suomessa viime vuonna julkaistun "All In Between" -esikoislevyn, joka ilmestyy nousevan auringon maassa 27.5.2009. Japanin-painos sisältää bonusraitoina aiemmin julkaisemattoman liveversion singlestä "Stroke Of Midnight" singlestä ja "Ain´t No Angel" -livevideon uudelleen masteroituna.
Rockin 70– ja 80-lukuisille kulmakiville rakentuva, mutta nykyaikaa lähestyvä omakustannedebyytti sijoittui hieman yllättäenkin kotimaan julkaisuvuoden päätteeksi sekä tyyliin perehtyneiden rokkidiggareiden, että ennakkoluulottomien löytöretkeilijöiden vuoden levy– ja vuoden debyytti– listauksiin ympäri maailmaa.
Julkaistaan 13.5.2009
Kotimainen metalliyhtye Spiritus Mortis (www.spiritusmortis.com) aloitti tiistaina 22. päivä studioalbuminsa "The God Behind the God" ennakkotilausvaiheen. Toukokuun puolen välin tienoilla julkaistava heavy metal -rykäys on tilattavissa ennakkoon Levykauppa X:n ja Fireboxin välityksellä. Firebox tulee julkaiseman albumin 13. toukokuuta, jonka jälkeen Spiritus Mortis, Suomen raskaimmaksi bändiksi itseään kutsuva ryhmä, lähtee soittamaan keikkoja ympäri Suomea. Yhtye tullaan näkemään pian albumin ilmestymispäivän jälkeen Tampereella, Turussa ja sitten Helsingissä. Bändi on värvätty musisoimaan myös Jalometalli-festivaaliin, jota vietetään Oulun Club Teatriassa kesällä. Näytebiisejä SM:n musiikista löytyy yhtyeen MySpace-sivuilta.

Kotimainen kolmen miehen pyörittämä Abysmalia julkaisi uuden albuminsa, nimeltään "Quid Humanum Est", kuunneltavaksi kokonaisuudessaan yhtyeen omille Mikseri.net-sivuilleen. Jouni Koskelan modernia thrash- ja progemetallia luvoa musiikkiryhmä julkaisi edellisen albuminsa, debyyttialbumin "Portals to Psychotic Inertia", viime vuoden kesäkuussa omakustanteena. Uudella albumilla kuullaan ensimäistä kertaa Abysmalian vakituisena laulajana Marko Nikulaa. Uuden levyn äänimaailmaa yhtye luonnehtii jossain määrin raskaammaksi kuin edeltäneellä kiekolla. Keulahahmo Koskelan mukaan "Quid Humanum Est" on konseptialbumi misantrooppisesta henkilöstä, joka paloittelee elämänsä varrella kokemansa asiat ja yrittää poimia niistä sen punaisen langan, joka johti hänet noudattamansa ideologian alttarille.
Hypocrisy on trio
Ruotsalainen death/thrash metallia tekevä Hypocrisy (www.hypocrisy.tv) tiedotti eilen julkaisemassaan uutisessa joutuneensa lykkäämään uuden albumin julkaisuhetkeä. Kiekon ilmestymistä on joudutty siirtämään syksyn tai talven aikana koettavaksi, sillä yhtyeen keulahahmo Peter Tägtgrenillä on kiireitä Pain-nimisen musiikkiprojektinsa parissa. Pain on ollut kiertueella alkuvuoden ajan, joten Hypocrisyyn Tägtgren ei ole juurikaan ehtinyt panostaa. Hypocrisyllä on valmiina kolmen uuden kappaleen lauluraidat, mutta vielä on noin kymmenen biisiä nauhoittamatta. Vokaaliosuuksien valmistumisen jälkeen levyä ryhdytään miksaamaan. Yhtye arveli alunperin voivansa viimeistellä pitkäsoittonsa vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä ja julkaista lopputuotteen kesällä. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, sillä äänittämisen kanssa miehistö ei halua kiirehtiä eikä stressata sen suhteen. Albumi julkaistaankin uusien suunnitelmien mukaan myöhemmin kuluvan vuoden aikana.