Metallimusiikki.net

Dismember: rumpali erosi.

  • Julkaistiin torstaina 26.04.2007.
  • Luettu 1691 kertaa
  • Bändit:

Ruotsalaisen Dismember-yhtyeen jäsenet, joita kuvassa viisi kappaletta, seisovat rivissä yllään nahkatakit ja mustaa vaatetusta. Miehillä pitkät hiukset. Osalla viikset ja parta.Syntynyt Tukholmassa

Ruotsalainen dm-tykki Dismember uutisoi bändin rumpali Fred Estbyn päättäneen erota yhtyeestä. Estby halusi vaihteksi asettaa perhe-elämän etusijalle ainaisen keikkailun ja bänditoiminnan sijaan. Mies kiittää yhteisistä vuosista bändin jäseniä, sen faneja ja ystäviä.

Dismember on tällä hetkellä työstämässä uutta materiaalia tulevaa albumiaan varten. Rumpalin eroaminen ei hidasta ryhmän toimintaa millään tavalla.

Englanninkielinen termi “dismemberment” tarkoittaa kehon raajojen leikkaamista, repimistä tai muulla tavoin poistamista.

Yhtyeen tällä hetkellä tuorein pitkäsoitto on “The God That Never Was”, joka julkaistiin Regain Recordsin kautta viime vuoden helmikuussa. Albumi on jatkoa bändin vuoden 2004 puolella julkaisemalle “Where Ironcrosses Grow” -levylle. Uusin albumi tuotettiin tukholmalaisessa Sami Studiossa Estbyn toimesta.

“The God That Never Was” -albumin kappaleet:

  1. The God That Never Was
  2. Shadows of The Mutilated
  3. Time Heals Nothing
  4. Autopsy
  5. Never Forget, Never Forgive
  6. Trail of The Dead
  7. Phantoms (Of The Oath)
  8. Into The Temple of Humiliation
  9. Blood for Paradise
  10. Feel The Darkness
  11. Where No Ghost is Holy

Dismember on:

  • Matti Kärki (laulu)
  • David Blomqvist (kitara)
  • Martin Persson (kitara)
  • Johan Bergebäck (basso)
  • Fred Estby (rummut)

Bändi perustettiin Tukholmassa vuonna 1988. Dismember on yksi niistä orkesterista, jotka toivat death metallin suuren yleisön tietoisuuteen. Yhtyeen debyyttialbumi, “Like An Ever Flowing Stream”, julkaistiin vuonna 1991. Ryhmä on uransa aikana päässyt keikkailemaan mm. sellaisten bändien kanssa kuin Death ja Cannibal Corpse.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.