Metallimusiikki.net

Sonata Arcticasta tuttu huippukepittäjä, tamperelainen Elias Viljanen, on julkaissut kolmannen soolokiekkonsa. Sainkin kysellä hieman Eliaksen kuulumisia! Miehen kolmas sooloalbumi julkaistiin Spinefarm Recordsin kautta 24. kesäkuuta. Levyllä kuullaan vierailevina vokalisteina Nightwishissa ja Tarotissa toimivaa Marco Hietalaa ja Sonata Arctican laulaja Tony Kakkoa. Muita soittajia levyllä ovat ainakin Jari Kainulainen, Mikko Sirén, sekä Henrik Klingenberg. Tarkempia tietoja kitaristin toimista löytyy hänen MySpace-profiilistaan ja nettisivuiltaan osoitteesta www.eliasviljanen.com.

Miksi päätit aloittaa levytysuran sooloartistina, liittymättä mihinkään yhtyeeseen, ja millainen alku oli? Jouduitko lähettämään paljon demoja ennen kuin nappasi?

Teininä levytin ensimmäisen lätyn ranskalaiselle Adipocere Recordsille. Myöhemmin death metal -kauden väistyttyä perustimme frendien kanssa proge-hevibändin yhdistellen musiikkiimme ns. gothic-tunnelmia. Bändi ajoi karille kaupallisen menestyksen puutteessa ja kolmenkympin kriisi alkoi vääjäämättä lähestyä. Koin, että nyt on pakko näyttää maailmalle mitä osaan. Tein instrumentaalisen demon ja lähettelin sitä “juuri keksityn” Internetin kautta muutamaan levy-yhtiöön. Heti nappasi.

Koetko, että haluat pitää kaikki langat omissa käsissäsi?

Pidän tärkeänä, että säveltämäni musiikki esitetään ja äänitetään haluamallani tavalla. Nyt on käynyt niin ihanasti, että soittokaverini ovat maailmanluokkaa, joten heidän peräänsä ei tarvitse liiemmin katsoa..

Miten musiikkisi on muuttunut vuosien varrella, ja onko eri levyillä tapahtunut jonkinlaista kehitystä?

Iän mukana tuomaa seesteisyyttä ehkä. Poikamainen kahkoaminen on hiukan
helpottanut.

*Kummassa pystyt paremmin toteuttamaan sisäisiä intohimojasi, soolona, vai Sonata Arcticassa?

Molemmissa hieman eri tavoin. Omassa soolohommassa pystyn tyydyttämään
sisäisen säveltäjäni. Sonatassa tyydytän esiintyvän taiteilijaminäni. Molemmissa saan olla muusikko suoraan sydämestä.

Soitantosi on jollain tapaa hyvin 80-lukulaista. Onko kultainen 1980-luku sinulle suuri innoittaja?

On ja ei. Uuden levyn materiaali on hivenen sinne suuntaan kallellaan, mutta ehkä on kyse pienestä nostalgiatripistä tällä kertaa.

Valota vähän miten biisit syntyvät. Yksittäisten riffien ympärille? Vai sävellätkö laajemmat melodialinjat ensin?

Yleensä hyräilen melodiaa riffin päälle ja käyn miettimään olisiko kyseessä kertosäe vai säkeistö. Sitten hyräilytekniikalla yritän keksiä mahdollisen kakkososan kitara kourassa. Tämän jälkeen siirryn äänityspuuhiin kotistudiossa. Ohjelmoin rummut ja äänitän kitaroita. Biisi alkaa muodostua tietokoneella lopulliseen muottiinsa.

Oletko perfektionisti studiossa ja käytätkö paljon aikaa soundeihin ja muuhun säätämiseen? Ovatko biisit jo kokonaan valmiita studioon mennessä?

Olen mahdollisimman perfektionisti budjetin suoman ajankäytön puitteissa, tietenkin. Aina kuitenkin jotain jää hampaankoloon ja hyvä niin. Se on merkki siitä, että vielä on kehittymisen varaa. Koen, että en ole koskaan “valmis”. Biisini ovat kuitenkin erittäin valmiita ennen studioon menoa.

Uudella levylläsi on myös lauluosuuksia. Oletko koskaan harkinnut vakituisen laulajan ottamista messiin?

“Kisa elää” alituisesti. En koskaan sano ei koskaan.

Teetkö musiikkia enemmän itsellesi, vai kuuntelijoille?

Itselleni ensi kädessä. On aivan mahtavaa tietää, että joku muukin nauttii
musiikistani.

Liittyen edelliseen, voiko ylipäänsä instrumentaalimusiikilla saavuttaa yleisöä ja voiko musiikissa olla sanomaa?

Ne ihmiset, jotka kitaramusiikista nauttivat, ovat yleensä mukana täysin rinnoin. Sanomaa voi olla, ainakin siinä mielessä, että musiikki herättää tunteita kuulijassa ja panee omat ajatukset käyntiin. Musiikki alkaa siitä, mihin sanat loppuvat. Kaikki me olemme kuulleet musiikkia jo äipän vatsassaoloaikana. Kyllä musiikilla on voima.

Keikkailetko soolobändisi kanssa?

Olen toki tehnyt keikkaa aiemmin, mutta nyt Sonata pitää minut tosi
kiireisenä.

Puhutaan lopuksi hieman tekniikasta! Käytät Ibanezin kitaroita. Ovatko ne ihan normaali 6-kielisiä, vai seitsenkielisiä? Entä erovatko nuo jotenkin radikaalisti soitettavuudeltaan esim. ESP:stä? Entä vahvistimet, efektiosasto… Onko Mesaa, Marsua vai mitä ja oletko mielestäsi löytänyt sen omimman soundisi?

Käytän Ibanezin 6- sekä 7-kielisiä malleja. ESP:stä Ibanez ei eroa juurikaan muuten paitsi Ibanez on vienyt Floyd Rose -tallan kehityksen astetta omaan luokkaansa. Vahvistimena käytän Mesa/Boogien “Roadster”-mallista nuppia. Efektejä on erilaisia pedaaleita mm. Boss chorus ja Noise Supressor, Morley Bad Horsie Wah, Ibanez delay, Dunlop Dime distortion. Ihailen kovasti eri kitaristien soundia. Sormista tulee prosentuaalisesti todella iso osa soundiin. Soundiaan voi kehittää alituiseen.