Metallimusiikki.net

Sain hyvän tilaisuuden haastatella Eternal Tears of Sorrow -yhtyettä sähköpostin välityksellä. Kysymyksiini vastaili bändin kitaristi, Jarmo Puolakanaho. Aletaanpa tutkailemaan hänen mietteitään! Tässä jutussa mainitaan kerran jos toinenkin Eternal Tears of Sorrow’n viimeisin, 22. helmikuuta ilmestynyt, studioalbumi Saivon Lapsi. Haastattelu tehtiin hieman ennen levyn ilmestymistä.

Olette toimineet jo vuodesta 1994. Kertokaa vähän, miten bändi syntyi.

Bändi lähti liikkeelle tavallaan vähän aiemmin, kun Altti Veteläisen (nyk. laulu/basso) kanssa olimme ostaneet kitarat ja päättäneet perustaneet bändin. Vuonna 1992 perustamassamme Andromeda-yhtyeessä oli mukana myöhemmin EToSissa soittavista jäsenistä myös Olli-Pekka Törrö (kitara; 1994–1999) ja Petri (rummut: 1999–2008). Andromeda hajosi ja parin projektin kautta Altin ja Ollin kanssa perustettiin EToS keväällä 1994. Meitä kolmea yhdisti death metal sekä vähän melodisempi rankka metalli. Toki musamaut myös erosivat toisistaan sen verran, että alusta asti meidän musiikillinen paletti oli sangen monipuolinen. Pelkkä vanhan liiton death metal ei olisi riittänyt meillä kovin pitkäksi aikaa.

Saitte melko pian levytyssopparin. Miltä pohjalta eka levy syntyi, ja miten sen tyyliä voi verrata nykypäivään?

90-luvun puolivälissä metallimusiikki ei ollut kovinkaan valtavirtamusiikkia, ei edes Suomessa, joten meidänkin levybudjetti oli silloin pieni: koko levy nauhoitettiin ja miksattiin viidessä päivässä, mikä oli toisaalta yleistä sen ajan underground-metallissa. Tyyliltään Sinner’s Serenade heijastelee tietty 90-luvun puolivälin metallimaailmaa. Kyseessähän oli aika, jolloin metalli oli käytännössä kokonaan piiloutunut undergroundiin. Nykyaikana kuunneltuna se levy on musiikillisesti hieman haparoiva ja rajoittunut, mutta on siinä silti paljon toimivia ideoita. Mutta tiettyjä yhteisiä piirteitä nyky-EToSiinkin löytyy. Ja joka tapauksessa levyltä kuulee selvästi, että tarkoituksemme ei ole koskaan ole ollut tehdä mahdollisimman rankkaa tai raskasta musiikkia, vaan yhdistää raskaus ja rankkuus melodioihin ja seesteisimpiin tunnelmiin.

Teillä on ollut aika paljon miehistönvaihdoksia. Onko nykyinen kokoonpano hitsautunut paikoilleen?

Kyllä, ehdottomasti. Uusin jäsenemme Mika Lammassaari (kitara) tuli mukaan juuri edellisen levyn ilmestymisen aikoihin eli yhteen hitsautuminen alkoi rankalla treeni- ja keikkakuurilla. Lopullisesti nykyinen miehistö hitsautui yhteen biisintekovaiheessa ja studiossa. Koko poppoo puhaltaa yhteen hiileen, joten bändi kulkee luottavaisesti kohti tulevaisuutta ja uusia yllätyksiä.

2003 hajotitte yhtyeen joksikin aikaa, mitkä syyt tähän johtivat?

Vuosien 1997 ja 2001 välillä olimme käyttäneet käytännössä kaiken vapaa-aikamme bändiin. Jokainen hetki meni biisien kirjoittamiseen, treenaamiseen, nauhoittamiseen, keikkailuun ja kaikkeen muuhun bändiin liittyviin aktiviteetteihin. Jotkut bändit pystyvät hoitamaan kiireet ja kiireiden aiheuttaman stressin paremmin, mutta meidän tapauksessa se söi liikaa meidän energiaa. Taisimme olla nuoria ja kovapäisiä, enkä ollut kahteen vuoteen Altin kanssa missään tekemisissä. Mutta routa porsaan kotiin ajaa, joten vuonna 2004 päätimme jatkaa — liekki sisällämme ei ollut sammunut, se oli vain vähän piilossa hetken aikaa.

Miten biisit syntyvät? Ketkä niitä Eternal Tears of Sorrowissa tekevät?

Periaatteessa kuka tahansa voi tehdä biisejä tai sanoituksia — ja ainakin sovituksissa jokaisen kädenjälki näkyy. Meidän joka levyllämme on ollut aina pari–kolme biisintekijää ja pari–kolme lyriikoiden kirjoittajaa. Tällä kertaa esimerkiksi uuden kitaristimme Mikan kädenjälki näkyy vahvana uusissa biiseissämme. Siinä missä 2000-luvun alussa suurin osa biiseistä syntyi treenikämpällä, osa jopa puhtaasti jammailemalla, nykyään biisit syntyvät aina kotistudioissamme, mistä ne leviävät nopeasti muiden jäsenten korviin netin kautta. Se tietty auttaa asiaa, kun uutta biisiä luodessa ei tarvitse koko ajan kulkea treenikämpällä. Ja biisien loppuhiominen tehdään joka tapauksessa aina kämpällä. Jos biisi ei toimi koko bändin sitä soittaessa, ei se varmasti toimi levylläkään.

Valota hiukan sanoitusmaailmaanne, ja mitä se kertoo?

Meillä on vuosien aikana ollut monia sanoitusteemoja, mutta yleensä levyllä on aina pohjoisuutta ja suuria tunteita. Kosto, kaipaus, sota, hyvän ja pahan taistelu, kuolema, niistähän suurin osa legendaarisista tarinoista on rakennettu ympäri maailman. Tällä levyllä vanhat ja uudet teemat yhdistyvät normaalia enemmän — kahden ensimmäisen levyn Lappi-tematiikka on yhteydessä kahden viimeisimmän levyn Angelheart-saagaan. Jotenkin tuntui hyvin luonnolliselta vetää monta lyriikkateemaamme yhteen kuin lähteä luomaan aivan uusia tarinoita.

Mikä on haastavinta uuden musiikin teossa?

Nuorena poikana maailma oli sepposen selällään ja täynnä kokeilemisen arvoisia musiikillisia ideoita, mutta taito ei aina riittänyt kaikkeen. Nykyään olemme jo kokeilleet melkein kaikkea metallimusiikin vaikutteita ja taidot ovat kasvaneet, mutta samaan tahtiin myös rima on noussut. Lyhyesti sanottuna siis hankalinta on olla toistamatta itseään. Vaikka kokemusta kertyy, itsensä toistamisen välttäminen on aina yhtä hankalaa. Mutta kun se onnistuu, se on edelleen aivan yhtä palkitsevaa kuin parikymmentä vuotta sitten.

Mikä on mielestänne bändin syvin ydinasia?

Kaikki lähtee hyvästä biisistä. Sellaisesta, jota jaksaa kuunnella kymmenen kuuntelukerran jälkeenkin. Ja koska emme tee musiikkia muille, meidän itse täytyy tykätä siitä hyvästä biisistä. Ilman hyviä biisejä me olisimme vain kuusi soittajapoikaa, jotka soittelisivat keskenään treenikämpässään omia tai toisten rallatuksia. Siis: musiikki itsessään ja hyvät biisit.

Entä mikä mielestänne erottaa teidät muista bändeistä?

Tämä on hankala kysymys, sillä omaan musiikkiin ei voi koskaan suhtautua objektiivisesti, sitä ei voi koskaan kuunnella "puhtain korvin". Me vain ollaan oman tiemme kulkijoita ja teemme musiikkiamme välittämättä muiden mielipiteistä. Mutta ehkä varsinkin 90-luvulla harva rankempi metallibändi oli soitti niin monipuolista musiikkia kuin me. Todennäköisesti emme olleet monipuolisuuden suhteen uranuurtajia, siitä nousee hattumme esimerkiksi Edge of Sanityn ja Amorphiksen suuntaan, mutta emme silloin emmekä nyt ole jaksaneet välittää keinotekoisista genrerajoista. Monipuolisuus ja musiikin tekeminen eri tavalla kuin muut — kai siinä on ne kaksi "meidän juttua", vaikka sanallisesti noita asioita onkin äärimmäisen hankala selittää.

Kuvassa Eternal Tears of Sorrow. Kuvaaja: O.W. Kinnunen / Studio P.S.V.

Olette tiettävästi tekemässä uutta levyä. Kerro miten levyn luomisprosessi menee, ja oletteko studiossa perfektionisteja?

Levynteko on itse asiassa jo hyvin myöhäisessä vaiheessa: odottelemme uuden Saivon Lapsi -levyn julkaisua (22.2.). Jos jätetään huomioimatta normaalia pitempi levynluontiin vaadittu aika ja pari takaiskua, ei tämän albumin teko eronnut kauheasti kahden aikaisemman levymme tekemisestä. Tarvittiin viisi loistavaa biisiä, sen jälkeen studioon. Tämän jälkeen toiset viisi loistavaa biisiä ja loppulevy purkkiin. Tämä kahden (tai useamman) studiosession tapa on juurtunut meihin paluumme jälkeen ja sopii nykyään meille kuin nyrkki silmään.

Kyllä me varmasti olemme tiettyyn pisteeseen asti perfektionisteja. Meitä on kuitenkin kuusi miestä, joilla kaikilla on vuosien kokemus musisoinnista, joten meillä kaikilla on myös vahva näkemys siitä, miltä musan pitää kuulostaa. Onneksi studiopäivät ovat rajallisia eivätkä ne kestä loputtomiin, joten jossain vaiheessa on vain pakko päästää biiseistä irti ja lähettää ne miksattavaksi. Periaatteemme studiossa on se, että kaikkea voi kokeilla — jos se kuulostaa hyvältä, niin jätetään se levylle. Parempi siis kokeilla kuin olla kokeilematta.

Oletteko siirtyneet käyttämään vain Suomen kieltä

Tämä jää ihmisten kuultavaksi, kunhan levy ilmestyy. Joka levyllä on aina jotain uutta, sen voin paljastaa.

Sanohan millaisena koet kehityskulun ensimmäisestä levystä viimeisimpään albumiin?

Seitsemän levyä, viisitoista vuotta ja sinä aikana mukana on ollut kaksitoista jäsentä — eli jälkikäteen ajateltuna paljon on ehtinyt tapahtua, vaikka ensimmäisen levyn teko ei tunnu kovinkaan kaukaiselta ajalta. Ja vaikka olemme kasvaneet triosta kuusimiehiseksi bändiksi, bändi tuntuu edelleen samalta muutaman kaverin poppoolta, joka musisoi yhdessä. Edelleenkin välillä tuntuu kummalliselta, että ihmiset ovat kiinnostuneita nimenomaan meidän musiikistamme. Tosin emme ajattele paljonkaan asiaa, teemme vain omaa juttuamme ja kaikki muu on sitten aina plussaa.

Musiikissamme on tietty selkeä jatkumo. Jokaiselle levylle olemme aina halunneet tuoda mukaan jotain uutta, kuitenkin ilman "pakko tehdä jotain uutta" -ajatusta. 90-luvun tuotantomme oli suureksi osaksi doom/death- ja melodista death metallia, Pari seuraavaa levyä veivät tyyliämme monipuolisempaan suuntaan. Ja nämä tauon jälkeen tehdyt kolme viimeistä levyä ovat olleet jälleen hieman erilaisia, mutta silti sen kaiken takana on edelleen ne 90-luvun juuret.

Onko näin pitkällä uralla jäänyt vielä "takataskuun" sanottavaa?

Meille on tullut varmasti varmasti jokaisen levyn valmistuttua tyhjä tunne "mitähän sitä sitten keksittäis?", mutta se menee kyllä ohi. Turha on jäädä hankeen seisomaan. Teemme tästä eteenpäinkin biisejä miettimättä tulevaa sen tarkemmin. Kun levyllinen biisejä on valmiita ja nauhoitettu, urakka on taas takana. Siihen urakkaan voi joskus mennä aikaa, mutta siinäpä onkin juuri yksi tämän jutun hienouksista. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu.

Kerro hieman yhtyeen tulevaisuuden suunnitelmista?

Tällä hetkellä suunnittelemme loppuvuoden aikataulujamme, mutta emme pysty paljastamaan niistä vielä mitään. Levyn ilmestymistä odotellessa…!

Eternal Tears of Sorrow on:

• Altti Veteläinen (laulu ja basso)
• Jarmo Kylmänen (laulu)
• Jarmo Puolakanaho (kitarat)
• Mika Lammassaari (kitarat)
• Janne Tolsa (kosketinsoittimet)
• Juho Raappana (rummut)