Metallimusiikki.net

Immolation, Melechesh ja Goatwhore Suomeen.

Immolationin miehistö koristeellisessa ympäristössä. Heitä kuvassa neljä kappaletta, ulkoilmassa pilvisen taivaan alla. Taustalla näkyy suuri kirkkomainen rakennus. Miehet ovat pukeutuneet mustiin vaatteisiin, osalla bändipaidat yllään.Kuvassa Immolation

New Yorkin Immolation, Jerusalemin Melechesh, Louisianan Goatwhore ja ateenalainen Sickening Horror ovat liittoutumassa keskenään tehdäkseen täällä Euroopassa kiertueen, joka ulottaa epäpyhät raajansa myös tänne Suomeen. Bändinelikko keikkailee Suomessa huhtikuun alussa ensin Turussa, sitten Jyväskylässä ja viimeiseksi Helsingissä. Kiertue starttaa 14. maaliskuuta ja päättyy huhtikuun ensimmäisellä viikolla.

Melechesh kertoi jo viime vuoden marraskuussa nettisivuillaan, jotka sijaitsevat osoitteessa www.melechesh.com, että bändi aikoo siirtyä tänne Eurooppaan keikkailemaan Immolationin seurassa. Tarkempia tietoja ei oltu vielä tuohon aikaan hahmotettu.

Immolation, Melechesh, Goatwhore ja Sickening Horror Euroopan-kiertueella:

  • 14. maaliskuuta 2008: Piano (Trencin, Slovakia)
  • 15. maaliskuuta 2008: Metropolis (Münich, Saksa)
  • 16. maaliskuuta 2008: Conrad Sohm (Dornbirn, Itävalta)
  • 17. maaliskuuta 2008: Spinnerei (Traun, Itävalta)
  • 18. maaliskuuta 2008: Planet Music (Wien, Itävalta)
  • 19. maaliskuuta 2008: Exhaus (Trier, Saksa)
  • 20. maaliskuuta 2008: Molodoi (Strasbourg, Ranska)
  • 21. maaliskuuta 2008: Transilvania Live (Erstfeld, Sveitsi)
  • 22. maaliskuuta 2008: OMCSL (Chaulnes, Ranska)
  • 23. maaliskuuta 2008: Turock (Essen, Saksa)
  • 24. maaliskuuta 2008: 013 (Tilburg, Hollanti)
  • 25. maaliskuuta 2008: Waerdse (Heerhugowaard, Hollanti)
  • 26. maaliskuuta 2008: Bastard (Osnabrück, Saksa)
  • 27. maaliskuuta 2008: Bolwerk (Sneek, Hollanti)
  • 28. maaliskuuta 2008: TBA
  • 29. maaliskuuta 2008: South Of Heaven (Oslo, Norja)
  • 30. maaliskuuta 2008: TBA
  • 1. huhtikuuta 2008: Klubi (Turku)
  • 2. huhtikuuta 2008: Lutakko (Jyväskylä)
  • 3. huhtikuuta 2008: Nosturi (Helsinki)
  • 4. huhtikuuta 2008: Melna Piektdiena (Riika, Latvia)
  • 5. huhtikuuta 2008: Mulen Ruzas (Vilnus, Liettua)
  • 6. huhtikuuta 2008: Progresja (Varsova, Puola)

Immolation on:

  • Ross Dolan (basso ja laulu)
  • Bill Taylor (kitara)
  • Robert Vigna (kitara)
  • Steve Shalaty (rummut)

Death metallia räiskivä Immolation on kotoisin New Yorkista, USA:sta. Joukkue syntyi toukokuussa 1986 kun basisti-laulaja Andrew Sakowicz ja rumpali Dave Wilkinson perustivat Rigor Mortis -nimisen yhtyeen kotikaupungissaan. Nimenvaihdoksen bändi koki huhtikuussa -88 kun Rigor Mortis oli julkaissut esikoisdemonsa “Warriors of Doom”. Ensimmäisen demonsa Immolation-nimen alla ryhmä julkaisi saman vuoden puolella. Demon nimeksi annettiin yksinkertaisesti “Demo I”.

Melechesh on:

  • Ashmedi (laulu, kitarat, 12-kielinen akustinen kitara ja kosketin- sekä lyömäsoittimet)
  • Moloch (kitarat ja buzuq)
  • Xul (rummut)
  • Kawn (basso live-esiintymisissä ja taustalaulu)

Melechesh on black metallia mättävä ryhmä Jerusalemista, Israelista. Se on toiminut jo vuodesta 1993 lähtien, jolloin Ashmedi starttasi bändin sooloprojektina. Perustamista seuranneen vuoden aikana yhtyeeseen liittyi kitaristiksi Moloch ja rumpaliksi Lord Curse. Bändi käyttää biisiensä aiheina okkultistisia teemoja, sekä mesopotamialaisia ja sumerilaisia aiheita. Ryhmä luonnehtiikin musiikkiaan “Mesopotamiametalliksi”.

Goatwhore on:

  • Ben Falgoust (laulu)
  • Sammy Duet (kitarat ja laulu)
  • Nathan Bergeron (basso ja laulu)
  • Zack Simmons (rummut)

Yhdysvaltalainen Goatwhore perustettiin vuonna 1997 Louisianan osavaltiossa. Ryhmän tuorein albumi on vuoden 2006 puolella valmistunut “A Haunting Curse”, joka sisältää 11 mustalla metallilla höystettyä dm-värssyä. Kiekko on yhtyeen uran järjestyksessä kolmas studioalbumi.

Sickening Horror on:

  • George Antipatis (kitarat ja laulu)
  • Ilias Daras (basso)
  • Jose Theodorakis (rummut)

Kreikkalainen SH perustettiin tammikuussa 2002 George Antipasin (kitarat & laulu), Ilias Darasin (basso) ja Goerge Kolliasin (rummut) toimesta. He hakivat bändiviritykseensä vaikutteita sellaisilta death metal -bändeiltä kuin Cannibal Corpse, Morbid Angel, Death ja Atheist sekä kokeellisempaa metallimättöä tarjovilta rytmiryhmiltä kuin Dodheimsgard, The Project Hate MCMXCIX ja jonkin verran elementtejä myös jazz-bändeiltä.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.