Metallimusiikki.net

Kayserilta albumi alkuvuodesta 2012.

Ruotsin Helsingborgista käsin toimiva Kayser uutisoi lorvimisen loppuneen ja bänditoiminnan alkaneen uudelleen. Yhtye on tämän vuoden aikana valmistellut seuraavan studioalbumin luomista. Sen nauhoitusvaihe käynnistyi aikaisemmin joulukuussa. Kayserin kolmanneksi albumiksi valmistuva teos pyritään purkittamaan niin, että se kyetään julkaisemaan alkuvuodesta 2012 Scarlet Recordsin kautta. Bändin mukaan uuden biisimateriaalin viba on uskomaton ja biisien säveltäminen tuntuu jälleen nautinnolliselta. Yhtye joutui ottamaan aikalisän koettuaan hankaluuksia yläpäissään ja ongelmia erään levy-yhtiön suunnalta. Kayserin järjestyksessä toinen albumi on loppuvuodesta 2006 esiin tuotu "Frame the World… Hang It on the Wall". Senkin julkaisi italialainen Scarlet.

Yhtye on joulukuussa viettänyt studioaikaa nauhoitellessaan rumpuraitoja uudelle kiekolle. Studiona toimii Ladahland-niminen äänittämö, jonne Kayserin väki siirtyi 12. joulukuuta.

Kayser on:

  • Spice (laulu)
  • Swaney (kitarat)
  • Jokke (kitarat)
  • Biff (basso)
  • Bob Ruben (rummut)

Metallibändi aloitti toimintansa vuoden 2004 kesällä, kun kaksi entistä Spiritual Beggars -bändin jäsentä päätti lyöttäytyä yhteen ja katsoa miten musiikin tekeminen sujuu ilman rajoitteita ja rajoja. Yhtyeen debyyttialbumi "Kaiserhof" nauhoitettiin Helsingborgissa tuottaja Richard Lardonin kanssa. kakkosalbumi "Frame the World… Hang it on the Wall" valmistettiin alkuvuodesta 2006 ja julkaistiin saman vuoden loppuvaiheilla.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.