Metallimusiikki.net

kayser

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen kayser liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin kayser. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin kayser liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Kayserilta albumi alkuvuodesta 2012.

Ruotsin Helsingborgista käsin toimiva Kayser uutisoi lorvimisen loppuneen ja bänditoiminnan alkaneen uudelleen. Yhtye on tämän vuoden aikana valmistellut seuraavan studioalbumin luomista. Sen nauhoitusvaihe käynnistyi aikaisemmin joulukuussa. Kayserin kolmanneksi albumiksi valmistuva teos pyritään purkittamaan niin, että se kyetään julkaisemaan alkuvuodesta 2012 Scarlet Recordsin kautta. Bändin mukaan uuden biisimateriaalin viba on uskomaton ja biisien säveltäminen tuntuu jälleen nautinnolliselta. Yhtye joutui ottamaan aikalisän koettuaan hankaluuksia yläpäissään ja ongelmia erään levy-yhtiön suunnalta. Kayserin järjestyksessä toinen albumi on loppuvuodesta 2006 esiin tuotu "Frame the World… Hang It on the Wall". Senkin julkaisi italialainen Scarlet.

Lue koko julkaisu…

Kayser: Good Citizen.

  • Julkaistiin sunnuntaina 08.07.2007.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1078 kertaa
  • Bändit:

Neljä miestä seisoo ruohonjuuritasolta räpsäistyssä valokuvassa. Miehet seisovat kerrostalon edustalla. Talon seinä maalattu vaaleanpunaiseksi. Miehet ovat Kayser-nimisen bändin kokoonpano.Perustettu kesäkuussa 2004

Kayser (www.kayser1.com) on ruotsalainen thrash metallia mättävä rytmiryhmä, jonka "Good Citizen" -musiikkivideo on keskivertoakin tyypillisempi — tämä ei kuitenkaan haittaa menoa eikä meininkiä, sillä itse biisi on vallan veikeä. Sitä kehtaa kuunnella kerran toisensa jälkeen, sillä biisi on kyllästetty sellaisilla elementeillä, jotka paljastuvat vasta useamman kuuntelukerran jälkeen. Moniulotteinen kappale. Etenkin kitara- ja rumpuosuudet on saatu murjottua täydentämään toisiaan mitä miellyttävimmällä tavalla.

Kappale "Good Citizen" kuullaan bändin vuoden 2005 kesäkuussa julkaisemalle "Kaiserhof"-albumilla. Levy äänitettiin helmikuussa 2005 ruotsalaisen Caesar Studioiden tiloissa yhdessä tuottaja Richard Caesarin kanssa. Sama mies vastaa myös kiekon miksauksesta Kayserin kanssa. Albumin masteroi Göran Finnberg The Mastering Roomissa.

Lue koko julkaisu…