Metallimusiikki.net

spiritual beggars

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen spiritual beggars liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin spiritual beggars. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin spiritual beggars liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Kayserilta albumi alkuvuodesta 2012.

Ruotsin Helsingborgista käsin toimiva Kayser uutisoi lorvimisen loppuneen ja bänditoiminnan alkaneen uudelleen. Yhtye on tämän vuoden aikana valmistellut seuraavan studioalbumin luomista. Sen nauhoitusvaihe käynnistyi aikaisemmin joulukuussa. Kayserin kolmanneksi albumiksi valmistuva teos pyritään purkittamaan niin, että se kyetään julkaisemaan alkuvuodesta 2012 Scarlet Recordsin kautta. Bändin mukaan uuden biisimateriaalin viba on uskomaton ja biisien säveltäminen tuntuu jälleen nautinnolliselta. Yhtye joutui ottamaan aikalisän koettuaan hankaluuksia yläpäissään ja ongelmia erään levy-yhtiön suunnalta. Kayserin järjestyksessä toinen albumi on loppuvuodesta 2006 esiin tuotu "Frame the World… Hang It on the Wall". Senkin julkaisi italialainen Scarlet.

Lue koko julkaisu…

Spiritual Beggars: "Return To Zero".

  • Julkaistiin perjantaina 09.07.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 1167 kertaa
  • Bändit:

Spiritual Beggarsin logo vaaleanpunaisella värillä kuvan alaosassa. Kuvan keskellä näkyy lauma rokkimuusikkoja ja kuvan taustalla hohtavaa, osittain pinkkiä väriä.Julkaistaan 30.8.2010

Ruotsalainen stoner metallia tekevä Spiritual Beggars uutisoi eilen julkaisevansa viiden vuoden levytystauon jälkeen uutta musiikkia. Metallimiehet kutsuvat nyt julkaistavaa pitkäsoittoa nimellä "Return To Zero". Se ilmestyy 30. elokuuta InsideOut Musicin voimin ja se varustetaan brasilialaisen Gustavo Sazesin luomalla kansitaiteella. Yhtyeen kitaristi Michael Amott, joka on samassa virassa myös Arch Enemyssä, hehkuttaa olevansa erittäin tyytyväinen tähän vaaleanpunaiseksi värjättyyn kansikuvaan. Levyn soittolistalta löytyvistä kappaleista on lätkitty lyhyitä ääniklippejä bändin MySpace-sivuille. Uusi kiekko on seuraaja vuonna 2005 julkaistulle "Demons"-albumille.

Lue koko julkaisu…