Metallimusiikki.net

Suomalainen Mokoma valtasi lavan Jyväskylä Rockissa 15.8.2009. Ennen keikkaa, joka kajahti käyntiin kello 19 maissa, löytyi pieni tovi kysellä vähän bändin kuulumisia. Haastatteluun pääsivät yhtyeen rumpali Janne Hyrkäs ja basisti Santtu Hämäläinen.

Festivaali käynnistyi perjantaina 14.8. kello 16 ja päättyi myöhään illalla kello 23 alkaneeseen Apulannan esiintymiseen. Festivaalilauantai oli omistettu raskaamman musiikin edustajille, joita Mokoman lisäksi oli Stam1na, Diablo, Morian ja Bloodpit. Kahdella esiintymislavalla nähtiin myös mm. Eläkeläiset, PMMP, Uniklubi, Fintelligens sekä koko kansan Matti Nykänen.

Vuonna 1996 aloititte. Kertokaahan aluksi vähän siitä, että mistä Mokoma oikein lähti liikkeelle?

Janne: Kaikessa yksinkertaisuudessaan Mokoma oli Markon oma visio, ja Markon sooloprojektinahan se lähti täysin liikkeelle. Muut jäbät on tullu siihen pikkuhiljaa messiin.

Oliko suomenkieli teille ihan selkeä juttu? Harkitsitteko missään vaiheessa englanninkieltä?

Santtu: Jos kuulisit miltä Marko kuulostaa englanniksi niin Marcus Grönholmin aksentti kuulostaa siihen verrattuna ihan nätiltä.

Janne: Olihan Marko kyllä veivannut englanninkielistä grungeheviä, mutta siinä oli näitä muita vastaavia bändejä samaan aikaan Mokoman kanssa — tosin ei Mokomaan liittyviä — mutta bändejä kuten Kotiteollisuus, joten luonnollisesti syntyi vahva syke suomen kieleen.

Teitä sanotaan laajalti suomalaiseksi thrash metal -bändiksi. Genresodat ovat aina hanurista, mutta kertokaa vähän mitä genreä tykkäätte itse edustaa.

Santtu: Rankka metalli!

Janne: Rank metal, kyllä!

Janne: Tarkkakorvainen kuulijahan pystyy poimimaan Mokoman musiikista vaikutteita useastakin eri metalligenrestä suomirokkiin.

Santtu: Ei sitä ihan noin tiukkaan lokeroon kyllä pysty laittamaan, koska tässä liikutellaan kuitenkin niin isoa skaalaa edestakaisin. Kyllähän nuo trässipoliisit piipittää, ku ei thrash metallissa kuulu olla esimerkiksi melodista laulua, eikä siinä kuulu olla sitä ja tätä… Sitä vaan rynkytetään menemään ja se on sellaista kun siitä sattuu tulemaan. Sodom on thrash metallia ja se on selvä homma, mutta ei tuo genretys meidän kohdalla ole niin yksioikoista, eikä missään nimessä tarvitsekaan olla.

Olette työstämässä uutta lättyä. Miten se eroaa edellisestä julkaisusta? Kerro vähän tästä tulevasta albumista.

Janne: Silloin kun ihmiset menee näihin naamiaisiin… Eikun naimisiin, niin ne sanoo jotenkin näin kuin “something old, something new, something borrowed, something blue”, eli se menee aika tuolla kaavalla. On tuttuja elementtejä, on vähän uutta juttua, on sellaista tietoista lainaamista, ja eräänlaista hatun vetoa joka jätkältä. Tuntuu siltä, että tulossa on ihan loogista jatkoa, mitä Kurimuksen jälkeen on levyillä tapahtunut. Siihen jatkumoon uusi levy menee kuin pastilli rekkamiehelle.

Onko bändiharrastuksesta tullut työ, vai työstä harrastus? Miten itse miellätte asian, tienaako musiikilla leipänsä?

Janne: Tietenkin se on harrastuksesta lähtenyt, mutta se on sellainen harrastus, jolla hetkittäin elättää itsensä. Luojan kiitos vaikka raskasta hetkittäin onkin niin ei tunnu oikealta työltä, vaikka palkkapäivänä tilille dinareita napsahtaakin.

Santtu: Pariin otteeseen on kyllä pitänyt soittaa pankkiin että lahjottakaahan holvia, nimittäin Hämäläisen liksat tulee huomenna.

Janne: Nordea soittelee vähän väliä että kohta räjähtää.

Treeniblogista hieman jo luinkin biisintekoprosessista, mutta valottakaapa vähän uuden biisin synnystä. Miten uusi kappale syntyy?

Santtu: Se menee niin, että joku on aina miettinyt kotona jonkun setin riffejä ja muita elementtejä. Hän sitten laittaa ne peräkkäin ja esittelee treenikämpällä muille jätkille. Nämä jotkut ATK-tyypit täällä laittelee niitä juttuja sinne Internettiin.

Janne: Santtu kyllä tietää jotenkin mikä se “Intternetti” on, mutta että miten sinne pääsee? Mutta kyllä se tosiaan vaan niin menee että jätkien kanssa ruoditaan mikä palikka menee mihinkin kohtaan. Mietitään sitten, että onko tämä hyvä tällaisenaan vai pitäisikö sitä vielä jotenkin sorvata. Maukka liipasee sitten sävellysten päälle ne lauluhommat. Internet on kyllä kätevä systeemi kun sinne voi laittaa biisejä, jotta voi vähän makustella ennen treenejä, ja huomata että jotkut riffit on jo valmiiksi tuttuja. Ei tarvitse omaksua liikaa uutta matskua kerralla.

Onko biisien sanoituksilla syvempää merkitystä. Liittyvätkö sanoitukset omiin kokemuksiin? Vai ovatko ne täysin fiktiota?

Janne: Sanoitukset ovat täysin Markon osa-alue, joten emme Santun kanssa lähde ruotimaan niitä tarkemmin. Mutta totta kai niillä on erittäin iso merkitys. Ne liittyy omiin ja muiden kokemuksiin.

Santtu: Ei ne tietenkään kaikki voi olla omakohtaisia kokemuksia, tai jos on, niin jollakulla on ollut aikamoista Scatman John –seikkailua kalsarit — eikun housut — päällä.

Janne: Mutta tosiaan meillä henkilökohtaisesti ei ole mitään edellytyksiä tämän enempää lyriikoita ruotia.

Kuvassa Mokoma 15.8.2009 Jyväskylä Rockissa. Kuvaajana Roni Laukkarinen.

Viimeistä keikkaa viedään. Onko pitkä putki takana?

Santtu: Keikka- vai ryyppyputki? Tämä Jyväskylän veto tänään on meidän viimeinen keikka tänä kesänä.

Mitä nyt Jyväskylän keikkoihin tulee niin yhdessä vaiheessa olitte poikkeuksellisen paljon Lutakossa. Tuntui vähän siltä kuin melkein joka viikko olisitte Lutakossa soittamassa. Oliko tälle mitään erityistä syytä?

Janne: Yleensä se on ollut semmoinen paikka, että aina kun on joku “klubiturnee”, tai vastaava, ja aina jos Lutakko jotenkin on järjestetty siihen syssyyn, niin ainahan me sinne mennään. Sanoisin, että maksimissaan pari kertaa vuodessa vedetään keikkaa samaan paikkaan. Keväällä ja syksyllä siis.

Selvä. Suomessa teillä on ollut paljon keikkaa, entä ulkomailla?

Janne: Sielläkin ollaan käyty! Ne on valloitettu jo. Pietarissa ainakin. Toisen kerran käytiin Tallinnassa. Tallinnassa oli räyhäkäs meininki.

Santtu: Siellä oli hyvä keikkailla siinä mielessä, että sinne oli jengi oikeasti tullut katsomaan meitä. Olimme itseksemme siellä pääesiintyjänä paikallisia bändejä täytteenä.

Janne: Eivätkä liputkaan olleet ilmaiset, vaan eurohintoihin käännettynä 12 euroa, joka on melko suolainen hinta jo, eli ihan tosissaan oli ihmiset liikenteessä.

Santtu: Pietarissahan oli joku paikallinen Eppu Normaali meidän kanssa. Siellä oli sen takia todella paljon väkeä, koska porukka oli tullut katsomaan enempi niitä.

Teillä on nyt vastikään otettu käyttöön “mänttiluuri”. Onko siihen tullut paljon puheluita? Ja keltä?

Janne: Valtavia määriä. Viikonloppuisin, kun ollaan keikkareissulla, tulee enempi vastailtua. Luulen, että ihmiset ketkä soittelee siihen, lukee peliä sen verran, että tiistai-iltana kun kattoo kotona Dallasia VHS:ltä niin ei tule vastattua. Tekstiviestejä tulee aika paljon. Ei ole tappouhkauksia tullut. En tiedä onko tuommoisessa luurissa nyt mitään järkeä, mutta tuommonen tuli otettua ja katsotaan nyt jaksetaanko sitä miten kauaa pitää.

Santtu: Ainahan sen voi laittaa kiinni ja viskata verkon painoksi.

Janne: Kemissä, vai Rovaniemellä, oli liipasinsormi aika herkässä kun oltiin rautatieasemalla, ja joku soitti, mutta sitten joku sanoi “Luojan tähden! älä tee sitä!”

Mokoma on:

• Marko Annala (laulu)
• Tuomo Saikkonen (kitara ja laulu)
• Kuisma Aalto (kitara ja laulu)
• Santtu Hämäläinen (basso)
• Janne Hyrkäs (rummut)